Asukkaat koolle
Tänään järjestettiin asukaskokous, johon osallistui kaikki halukkaat asukkaat molemmilta puolin taloa. Tämän kerran aihe kokouksessa oli aktiviteetit.
Asukkaat kokivat, että virikkeitä oli järjestetty monipuolisesti ja että kaikille oli tarjottu mahdollisuus osallistua viriketuokioihin.
Liikunnalliset virikkeet kuten tuolitanssit ja jumpat ovat olleet monen mieleen. Myös ilmapallon heittelystä sekä palloilusta on tykätty.
Asukkaat ovat tykänneet liikunnan lisäksi musiikkiaiheisista tuokioista kuten yhteislaulutuokioista sekä erilaisen musiikin kuuntelusta. Asukkailla olikin toiveena, että taloon saataisiin enemmän ulkopuolisia esiintyjiä ja livemusiikkia.
Leivontaryhmää moni asukas oli jäänyt kaipailemaan, joten otettiinkin tavoitteeksi tehdä yhdessä tulevan laskiaisen kunniaksi laskiaispullat. Selvitellään myös mahdollisuutta jatkaa leivontaryhmää.