Ikääntyneiden hoivassa puhumme paljon turvallisuudesta. Yhtä tärkeää on kuitenkin pysähtyä miettimään, mitä turvallisuus oikeastaan tarkoittaa ihmiselle, jonka elämä, toimintakyky ja muistot muuttuvat muistisairauden myötä.
Turvallisuus syntyy ennen kaikkea siitä, että ihminen kokee tulevansa nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi.
Muistisairaan ihmisen levottomuus, jatkuva liikkuminen tai toistuva kulkeminen eivät yleensä ole “haastavaa käytöstä”, vaan sairauden oireita. Taustalla voi olla tarve etsiä jotakin tuttua, purkaa ahdistusta, lievittää kipua tai vastata sisäiseen turvattomuuden tunteeseen. Siksi tärkein kysymys ei ole: miten estämme tämän toiminnan? vaan: mitä ihminen yrittää meille kertoa?
Rajoittaminen on aina viimesijainen vaihtoehto
Hoitotyössä tulee ajoittain tilanteita, joissa turvallisuuden varmistaminen on haastavaa. Silloin on tärkeää muistaa, että rajoittavat keinot eivät ole hoitotyön ensisijainen ratkaisu. Mikäli tarve rajoittamiselle on, yksilöidyn hoitopäätöksen rajoittamiselle tekee aina lääkäri. Työntekijöiden tulee tästä huolimatta aina harkita, onko rajoittaminen tilanteessa välttämätöntä vai voidaanko käyttää muita turvallisuutta edistäviä keinoja.
Ennen rajoittavia toimenpiteitä meidän tulee pysähtyä arvioimaan:
-
voiko ympäristöä rauhoittaa tai selkeyttää
-
voiko liikkumista ohjata turvallisemmin
-
tarvitseeko asukas seuraa, tekemistä tai ulkoilua
-
onko taustalla kipua, väsymystä, nälkää tai ahdistusta
Usein pienillä asioilla on suuri merkitys. Käytävälle sijoitettu levähdyspaikka, selkeä opaste, rauhallinen kohtaaminen tai tuttu musiikki voivat vähentää levottomuutta enemmän kuin kiireessä huomaammekaan.
Dokumentointi tekee työn näkyväksi
Asukkaan itsemääräämisoikeuden tukeminen ei ole vain ajattelutapa – se näkyy myös kirjaamisessa. On tärkeää dokumentoida, mitä keinoja on käytetty, miten asukas on niihin reagoinut ja mikä on auttanut tilanteessa.
Kirjaaminen tekee näkyväksi sen ammatillisen työn, jota arjessa tehdään asukkaan hyvinvoinnin ja turvallisuuden eteen. Lisäksi se toimii hoitajan oikeusturvana.
Ihmisarvo säilyy sairaudesta huolimatta
Muistisairaus voi muuttaa ihmisen toimintakykyä, mutta se ei poista tarvetta tulla kohdatuksi arvokkaana ihmisenä. Jokaisella on oikeus mahdollisimman oman näköiseen elämään myös hoivakodissa.
Joskus kaikkein tärkeintä ei ole täydellinen oireiden hallinta vaan se, että ihminen saa liikkua, tuntea, osallistua ja elää turvallisesti omana itsenään.
Hyvä hoiva rakentuu ymmärryksestä, kohtaamisesta ja siitä, että etsimme aina ensin keinoja tukea – emme rajoittaa.
Lomakkeen yläreuna
Lomakkeen alareuna
Lomakkeen alareuna
Sirpa Laukala
palveluasiantuntija
Esperi
Mediadesk (ark. 9-15)
010 408 7000
media@esperi.fi
