Palmusunnuntai
Palmusunnuntai oli Karjalassa nimeltään virposunnuntai. Ortodoksien Lasaruksen lauantain vigiliassa siunattiin pajunoksat, joita sai viedä kotiin ikonin taakse. Lapset keräsivät pajunoksia ja koristelivat niitä. Varhain palmusunnuntaiaamuna perheenäiti virpoi lapset ja karjan, siis ne, joiden kasvua toivottiin. Isäntä virpoi hevoset. Lapset lähtivät aamulla virpomaan kummia, sukulaisia ja naapureita.
Alan virpoa vitsalla,
painella pajun vesalla,
uuden vuoden uutisiksi,
vanhan vuoden vastuksista.
Mie virvon vitsalla hyvällä,
pajun varvulla parhaalla.
En mie siulta palkkaa vaadi,
enkä velkakirjaa laadi.
Luoja sinnuu siunatkoon.
Virpominen on vanha itäsuomalainen, ortodoksisuuteen liittyvä palmusunnuntaiperinne. Virpoja heiluttaa pajunoksia virvottavalle ja lausuu virvontalorun. Virpoja ojentaa sitten vitsansa ja saa palkakseen makeisia tai rahaa.
Virvontaperinne ei liity sinällään millään tavoin noidaksi pukeutumiseen. Trulliksi eli noidaksi pukeutuminen on ollut täysin erillinen, länsisuomalainen perinne. Ruotsista rantautuneen perinteen mukaan noidat kiertelevät ovelta ovelle toivotellen hyvää pääsiäistä.
Kun Karjalan siirtoväestö asutettiin muualle Suomeen, virpomistapa levisi heidän mukanaan. Pian itä- ja länsisuomalaiset tavat alkoivat sekoittua keskenään yhdeksi perinteeksi: noidiksi, jotka kiertelevät virpoen ovelta ovelle.
Virvon varvon tuoreeks, terveeks…
