Hyvä elämä

Viime vuosina olemme ottaneet merkittäviä askelia ympäristöasioissa. Olemme sitoutuneet jatkuvaan ympäristötehokkuutemme kehittämiseen ja vaikutustemme hallitsemiseen. Leikkaamme hiilidioksidipäästöjämme 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2023 valmistunut uusi ympäristöohjelmamme on keskeinen onnistumisten ajuri.

”Kiinteistömme eivät ole mitä tahansa taloja. Ne ovat koteja. Niissä asuu yhteensä yli 6 800 ja työskentelee noin 7 100 ihmistä. On meidän vastuullamme pitää huolta siitä, että tilamme palvelevat asukkaidemme ja työntekijöidemme tarpeita, ja samaan aikaan kuormittavat ympäristöämme mahdollisimman vähän. Vuonna 2023 jätteidemme hyötykäyttö oli 99%”, sanoo Esperin kiinteistö- ja ympäristöjohtaja Tomi Rosqvist.

Esperin ympäristöohjelma sisältää ympäristövastuumme pääteemat, tavoitteet ja tiekartan. Pääteemamme ovat energiatehokkaat rakennukset, luonnonvaroja säästävät hankinnat ja ympäristövastuullinen jätehuolto. Rakennuksissa seuraamme muun muassa sähkön- ja lämmönkulutusta ja edistämme kohteidemme energiatehokkuutta ja päästöttömän sähkön hankintaa. Luonnonvaroja säästävissä hankinnoissa mittaamme tarvike- ja palveluhankintojen ympäristövastuullisuutta, logistiikan päästöjä ja vedenkulutusta. Jätehuollossa seuraamme jätemäärää ja kierrätysasteen kehittymistä.

Olemme asettaneet tavoitteita jokaiselle pääteemalle lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Asetamme kohteillemme myös yksikkökohtaisia tavoitteita, joissa esimerkiksi sähkön- ja vedenkulutus, jätemäärä ja kierrätysaste ovat linjassa ohjelman kanssa. ”Vastuumme ulottuu myös uudisrakentamisen puolelle. Päivitimme suunnitteluohjeitamme, ja nyt ympäristöasiat otetaan entistä paremmin huomioon jo uudiskohteen suunnitteluvaiheessa”, kiinteistö- ja ympäristöjohtaja Tomi Rosqvist kertoo. Vuonna 2023 laskimme ensimmäistä kertaa toimintamme hiilijalanjäljen ja se löytyy osana vastuullisuusraporttiamme.
Vuonna 2024 teemme kaksoisolennaisuusanalyysin ja kehitämme vastuullisuusraporttiamme vastaamaan EU:n kestävyysraportointidirektiivin vaatimuksiin.

Kohti hiilineutraalia Esperiä

Tavoitteenamme on päästä tulevaisuudessa hiilinetraaliksi. ”Päästöjen puolittaminen on helpompaa kuin olla täysin päästötön. Teemme kuitenkin koko ajan toimenpiteitä tätä kunnianhimoista tavoitetta silmällä pitäen”, Rosqvist kertoo.

Jo vuonna 2024 päästöjä on Rosqvistin mukaan tarkoitus leikata 20 prosenttia. Päästöihimme vaikuttavat erityisesti kolme asiaa: sähkö ja lämmitys, ateriatuotanto sekä työmatkaliikenne.

”Keskitymme ensin kahteen ensimmäiseen, koska pystymme itse vaikuttamaan näihin paremmin. Sähköä kulutimme viime vuonna 26,8 GWh. Vuodesta 2024 alkaen olemme ostaneet täysin hiilineutraalia sähköä. Vuoden 2024 aikana on tarkoitus olla sähkön käytössä hiilivapaa, mutta pyrimme edelleen vähentämään sähkön käyttöä. Siirrymme hiilineutraaliin energiaan ja kaukolämpöön niillä paikkakunnilla, joilla tämä on mahdollista. Tällä hetkellä noin 69 prosenttia käyttämästämme kaukolämmöstä tulee uusiutuvista energialähteistä”, Rosqvist toteaa. Aurinkosähköön olemme jo investoineet ja investoimme jatkossakin.

Tarkkana hankinnoissa ja kierrätyksessä

Hankinnassa tavoitteenamme on vähentää logistiikkapäästöjä 20 prosenttia vuoteen 2025 mennessä. Kiinnitämme erityistä huomiota ympäristöä säästäviin valintoihin. Esimerkiksi kohteissamme käytössä olevista pesuaineista 90 prosentin pitää olla ympäristösertifioituja vuoteen 2025 mennessä.

Hoivatarvikkeidenkin puolella suosimme valinnoissamme ekologisia vaihtoehtoja niin, että 35 prosenttia tarvikkeista täyttäisi ekotuotteen vaatimukset. Lisäksi vaadimme keskeisiltä palveluntuottajiltamme ISO 14001 –ympäristösertifikaattia.

Jätehuollossa tavoitteenamme on nykyisen kierrätysasteemme nosto 41 prosentista 50 prosenttiin. Samalla laajennamme seurantaa kaikkiin yksiköihimme, kun tällä hetkellä noin 70 prosenttia kohteistamme on seurannan piirissä.

”Kierrätyksen kannalta monikäyttökohteemme ovat haastavimpia, sillä niissä jätteidenkäsittely ja kierrätys jaetaan kiinteistön muiden toimijoiden kanssa. Näissä kohteissa tarkka jäteraportointi on vaikeaa”, kertoo Rosqvist. Vuonna 2023 jätettä syntyi 3 613 tonnia. Jatkamme henkilöstön koulutusta ja asukasviestintää, jotka auttavat merkittävästi kierrätysasteemme lisäämisessä.  

”Vuonna 2023 lanseerasimme ympäristöohjelman, ja leikkaamme hiilidioksidipäästöistämme 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Omistajamme ajavat vahvaa vastuullisuuspolitiikkaa ja ajattelevat samoin kuin me: vastuullisuus ja kannattavuus tukevat toisiaan. Meidän jokaisen on kannettava vastuumme ilmastonmuutoksen ja luonnonkadon hillitsemiseksi”, toimitusjohtaja Stefan Wentjärvi sanoo.

Ympäristökriteerit mukaan kilpailutuksiin

Tällä hetkellä ympäristövastuu ei ole mukana hyvinvointialueiden hoivakilpailutuksien kriteereissä ja pisteytyksissä. Wentjärvi ja Rosqvist ovat yhtä mieltä siitä, että sen tulisi olla. ”Hyvinvointialueiden tulisi huomioida ympäristövastuuasiat kilpailutuksissa ja täten kannustaa kaikkia palveluntarjoajia entisestään panostamaan niihin. Ympäristöasiat ovat meille tärkeitä sekä yrityksenä että ihmisinä, ja haluamme tehdä parhaamme niiden eteen”, Rosqvist sanoo.

Kysy lisää palveluistamme

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä