Esperi Koti Rantaniemen taloudelliset ja toiminalliset edellytykset ovat heikentyneet, ja kodissa aloitetaan muutosneuvottelut.
Esperi Koti Rantaniemi sijaitsee Reisjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla. Koti tarjoaa asumispalveluita kehitysvammaisille asukkaille sekä itsenäiseen asumiseen että enemmän hoivaa tarvitseville. Asukkaita Rantaniemessä on tällä hetkellä 15, joista 9 asukasta asuu ryhmäkodissa ja 6 omassa asunnossaan kodin pihapiirissä.
Esperi Koti Rantaniemen taloudelliset ja toiminalliset edellytykset ovat heikentyneet.
”Taloudellisia toimintaedellytyksiä horjuttaa kiinteistön huono kunto, ja kodin tiloihin tarvittaisiin merkittäviä parannuksia. Valitettavasti emme näe, että tulevaisuudessakaan kodin tilanteeseen olisi odotettavissa parannusta”, sanoo liiketoimintajohtaja Pia Panhelainen.
Jos käynnistyvissä muutosneuvotteluissa ei löydetä edellytyksiä Rantaniemen toiminnan jatkamiselle, se suljetaan ennen kesää. Hyvinvointialueet ja Esperi kartoittavat yhdessä asukkaiden ja omaisten kanssa uusia asumispalvelupaikkoja ja ovat asukkaisiin yhteydessä. Uusiin hoivakoteihin on luonnollisesti mahdollista käydä myös tutustumassa.
”Jos sulkemiseen päädytään, tulemme tekemään parhaamme, jotta jokaiselle asukkaalle löytyy uusi sopiva koti. Avustamme asukkaita uuden kodin valinnassa ja muutossa”, sanoo aluepäällikkö Mervi Lind.
Kaikille Rantaniemen työntekijöille tullaan tarjoamaan työtä Esperin muista yksiköistä. ”Toivomme Rantaniemen työntekijöiden pysyvän edelleen esperiläisinä ja teemme kaikkemme löytääksemme heille osaamista ja ammattitaitoa vastaavaa työtä konsernin piiristä”, Mervi Lind toteaa.
Yksikössä työskentelee 11 vakituista työntekijää sekä yksi määräaikainen työntekijä. Muutosneuvottelut päättyvät arviolta toukokuun puolivälin jälkeen.
Lisätiedot
Mediadesk (ark. 9-16)
010 408 7000
media@esperi.fi
Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi