Esperi Koti Kestintupa vietti huikeita kolmekymppisiään asukkaiden, läheisten ja henkilöstön kesken. Juhlaa oli odotettu niin kovasti, että yksi asukas olisi halunnut pukeutua juhlapukuun jo edellisenä päivänä. Kova odotus palkittiin lämminhenkisenä yhteisenä juhlana.
Kestintuvan asukkaitten keski-ikä on aika korkea, kun talossa on viihdytty pitkään. Joukossa on jopa heitä, jotka ovat asuneet Kestintuvassa koko aikuiselämänsä kodin alusta lähtien.
Kestintuvan arki on yksikönpäällikkö Satu Hiltusen mukaan vaihtelevaa eikä samanlaisia päiviä ole odotettavissa. Kehitysvammaisten arjessa kohokohdiksi nousevat usein pienet arjen ilot.
”Jokainen asukas saa olla täällä kotonaan. Arjen pienetkin asiat ovat tärkeitä”, Satu Hiltunen jatkaa. Pienenpieni tapahtuma voi jäädä ikuisesti mieleen. Moni muistaa jäätelön paremmin kuin huvipuiston.
Talon alkuperäinen perustaja, sittemmin eläköitynyt Leena Kivioja muistelee onnistuneimpia tapahtumia sydämellisen hauskalla tavalla 30-vuotisjuhlissa.
”Kerran kiersimme kaikkien Nivalassa asuvien syntymäkodit ja söimme paikallisessa ravintolassa”, Leena muistelee. Leena perusti Kestintuvan 1994, jolloin tuetulle asumiselle oli jo selkeää kysyntää. Osaksi Esperi-koteja Kestintuntupa liittyi syyskuussa 2017.
Asukkaita kannustetaan itsenäisyyteen
Kestintuvan asukkaat osallistuvat kodin päivittäisiin toimiin yksilöllisen toimintakykynsä mukaisesti. ”Asukkaita kannustetaan itsenäisyyteen ja tuetaan osallistumaan omaa elämää koskevaan päätöksentekoon. Toiminnan lähtökohtana on aktiivinen arki. Osa asukkaista käy päivisin työ- ja päivätoiminnoissa sekä avotyössä. Päivä- ja työtoiminta luovat rytmiä ja säännöllisyyttä arkeen”, Hiltunen kertoo.
Hoitajien ja läheisten avustamana ryhmäkodin arki ja juhlat sujuvat yhteisöllisessä hengessä. Jokaisen asukkaan käytössä on oma huone, jonka he voivat sisustaa oman mielensä mukaan sekä kodinomaisesti sisustetut yhteistilat. Viihtyisä piha-alue ja läheinen luonto tarjoavat mahdollisuuden monipuoliseen ulkoiluun ja harrastamiseen. Autettuun asumispalveluun kuuluvat ympärivuorokautinen apu, ravitsevat ateriat, toimivat tukipalvelut sekä monipuolinen harrastus- ja viriketoiminta.
Kevyempi ohjattu asuminen on tarkoitettu lievästi kehitysvammaisille henkilöille, joiden tuen ja avun tarve on vähäinen. Ohjattuun asumiseen kuuluu ohjaus ja apu päivittäisissä toiminnoissa sekä asukkaan hyvinvoinnista huolehtiminen. Asukkaaksi voi tulla palvelusetelillä.
”Asukkaat saavat elää meillä oman näköistään arkea. Tehtävämme on tukea heitä tässä”, Hiltunen toteaa.
Esperi Koti Kestintupa tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista täysi-ikäisille kehitysvammaisille. Kestintuvan piiriin kuuluu 12-paikkainen ryhmäkoti Kestintupa, 13-paikkainen ryhmäkoti Kestinkartano sekä seitsemän tukiasuntoa. Kaikki sijaitsevat saman pihapiirin alueella, Nivalassa keskeisellä alueella.
Mediadesk (ark. 9-16)
010 408 7000
media@esperi.fi