Arvokas vanhuus on hoivatyön lähtökohta

06.12.2021
Etusivu > Ajankohtaista > Arvokas vanhuus on hoivatyön lähtökohta

Lähihoitaja Minna Parkkila oli pitkään miettinyt, kuinka kertoa vanhustyön rikkaudesta. Kuinka monisävyistä ja antoisaa työtä se oikeasti on, vaikka julkisessa keskustelussa kuva saattaa usein olla toinen. Näistä ajatuksista syntyi runo: Pyyntöjä muistisairaan puolesta. Julkaisemme runon ohessa.

Minna Parkkilaa harmittaa, että hoivatyötä tekevillä ei toisinaan ole ammattiylpeyttä työtä kohtaan. Hän kokee, että Hoivakoti Teppolassa työtä tehdään sydämellä.

“Koen, että saan olla vanhustyössä, en niin, että olisin tähän työhön joutunut. Työ on monipuolista ja omia vahvuuksia voi hyödyntää työssä. Työssä voi antaa itsestään paljon, mutta myös vastavuoroisesti saada.“ Minna itse on siirtynyt musiikkialalta hoiva-alalle muutama vuosi sitten. Vanhustyö tuntui heti omalta.

Pienet teot vaikuttavat asukkaiden mielialaan

Arvostava kohtaaminen ja yhdessäolo ovat tärkeää kotiemme ikäihmisten arjessa. 

“Vanhustyössä asukkaiden onnellisuus ja arvokkaat viimeiset vuodet ovat työn lähtökohta“, Minna Parkkila miettii.

“Muistisairaan kohtaaminen on tärkeintä, sillä arjen kiireessä eri tarpeet jäävät helposti varjoon. Pelkästään syöttämällä ja pesemällä ei ihmistä vielä onnelliseksi saa.“

“Pienillä asioilla on niin suuri vaikutus arkeen ja asukkaiden mielialaan. Itselleni on tärkeää halu kohdata vanhukset ja antaa heille aikaa.“

Ilon säilyttäminen tärkeää

Hoivatyö on Minnalle merkityksellistä työtä. Iäkkäiden viimeiset vuodet tulisi olla arvokkaat. Raihnaisuutta ei ole syytä hävetä. Minna myöntää, että välillä muistisairaiden jutut yllättävät ja ihmetyttävätkin. Sairaus muuttaa usein ihmisen käytöstä.

“Haasteista huolimatta olisi tärkeää säilyttää arvokkuus, onnellisuus ja ilo muistisairaan elämässä.“

Minna on iloinen, että Esperi on ottamassa hoivakulttuurinsa sydämeksi validaation. Validaatio on arvostavaan kohtaamiseen perustuva tunnevuorovaikutusmenetelmä.

“Arvokas vanhuus kuuluu kaikille.“

Pyyntöjä muistisairaan puolesta.

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

Jaa artikkeli somessa
Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme tai jätä palautetta

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä