Aurinkosähköä Esperin koteihin

17.05.2023
Etusivu > Ajankohtaista > Aurinkosähköä Esperin koteihin

Esperin kodeissa on paljon kattopinta-alaa, jota nyt on alettu hyödyntää yhteistyössä kiinteistönomistajien kanssa. Vuoden 2023 aikana aurinkopaneelit asennetaan noin 10 kotiin eri puolilla Suomea. Yksi kohteista on viime viikolla Kontiolahdella avautunut Esperi Hoivakoti Lehmusrinne.

Aurinkosähkön hyödyntäminen on osa Esperin vastuullisuusstrategiaa ja ympäristövastuuohjelmaa, jonka Esperi käynnisti vuoden 2023 alussa. Ohjelman suunnittelussa oli mukana asiantuntijoita eri yksiköistä ja tukifunktioista.  Alkutilanteen, tavoitteiden ja toimien kartoittamista fasilitoi ulkoinen yritys- ja ympäristövastuun konsulttikumppani.

”Asetamme tavoitteita muun muassa hiilineutraalin sähkön  hankintaosuudelle ja sähkönkulutuksen vähentämiselle. Lisäksi päivitämme rakennusten ympäristö- ja energiatehokkuuden suunnitteluohjeita ja laajennamme esimerkiksi vedenkulutuksen, sähkön ja kierrätysasteen seurantaa”, ympäristövastuuohjelmasta vastaava kiinteistöjohtaja Tomi Rosqvist kertoo.

Etsimme aktiivisesti uusia ratkaisuja, joka hyödyttävät pitkällä tähtäyksellä sekä Esperiä että kiinteistönomistajaa.  Nyt tavoitteena Esperillä on vähentää ostosähköä lisäämällä niiden kotien määrää, jossa kodin sähkö tuotetaan kokonaan esimerkiksi aurinkopaneeleilla. 

”Aurinkosähköjärjestelmä on investointi, joka parantaa kiinteistön energiatehokkuutta. Se on erittäin ympäristöystävällinen ratkaisu”, sanoo Tomi Rosqvist.

”Päätös aurinkopaneeleihin siirtymisestä tehdään aina yhteistyössä kiinteistön omistajan kanssa, ja uusiin ratkaisuihin liittyvät kustannukset jaetaan yritysten kesken”. Esperillä oli vuonna 2022 hallinnassaan 215 kiinteistöä. Esperin kodeissa asuu noin 6500 asukasta ja työskentelee lähes 6800 henkilöä.

Itä-Suomessa Kontiolahdella sijaitseva Esperi Hoivakoti Lehmusrinne tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ikäihmisille ja muistisairaille. Asukaspaikkoja kodissa on 60.

Esperi Hoivakoti Lehmusrinne avattiin 10. toukokuuta, jolloin Hoivakoti Kontiolinnan ja Vilinan asukkaat muuttivat Lehmusrinteen uusiin tiloihin.

”Niin asukkaat kuin henkilöstö ovat odottaneet innolla muuttoa uuteen kotiin”, yksikön johtaja Eija Lackman kertoo.

Jaa artikkeli somessa

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

 

 

 

Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme tai jätä palautetta

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä