Epätäydellisyys esihenkilönä on sallittua – Esperin mahdollistama koulutus opetti Lindan olemaan inhimillinen itselleen

21.07.2022
Etusivu > Ajankohtaista > Epätäydellisyys esihenkilönä on sallittua – Esperin mahdollistama koulutus opetti Lindan olemaan inhimillinen itselleen

Kun Linda Pulkkinen nimitettiin yksikönjohtajaksi Esperi Hoivakoti Jänismäkeen, hänellä oli selkeä aikomus: olla täydellinen esihenkilö tiimiläisilleen. Osallistuttuaan Esperin tarjoamaan johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon, takataskuun sujahti oivalluttava oppi: esihenkilö saa olla epätäydellinen ihminen siinä missä muutkin. Koulutuksesta ammennettu vertaistuki muilta esperiläisiltä opetti Lindalle inhimillisyyttä etenkin itseään kohtaan.

Vertaistuki loi Lindalle helpotuksen tunnetta

JYEAT-koulutukseen osallistui yhteensä 25 esperiläistä esihenkilöä ympäri Suomea. Koulutuksessa Linda kuuli, että muut esihenkilöt kipuilevat samankaltaisten epävarmuuksien kanssa kuin hän itse. Käsitys siitä, että esihenkilön tarvitsisi olla jonkinmoinen superihminen oli ryhmän keskuudessa varsin yleinen. Koulutuksen myötä kävi ilmi, että tämä universaali ajatus ei suinkaan ole odotus esihenkilöille Esperillä. Se loi esihenkilötaipaleensa alussa olleelle Lindalle suorastaan helpotuksen tunnetta. 

“Sain muilta esperiläisiltä vertaistukea ikään kuin omille ajatuksilleni. Oli helpottavaa tietää, etten ole yksin epäröintieni kanssa, vaan muut pähkäilevät ihan samoja asioita. Ymmärsin myös, että täydellisyyttä vaadin vain minä itse”, Linda kertoo. 

Yksi JYET-koulutuksen parhaimmista anneista oli Lindan mukaan muilta Esperin esihenkilöiltä saatu vertaistuki. Linda kertoo, että hän oppi paljon uutta ammattitaitoisilta kanssaopiskelijoiltaan erityisesti yhdessä keskustellen ja reflektoiden. 

“Tällainen avoin keskustelufoorumi antoi itselleni todella paljon syventävää tietoa ja vinkkejä esihenkilötyöhöni. Sain uutta tietoa esimerkiksi haastavien työtilanteiden ratkaisemiseen ja erilaisten persoonien johtamiseen”, Linda sanoo.

Esperillä työpaikka luodaan yhdessä – esihenkilönä sinun ei tarvitse pärjätä yksin

Esperillä työpaikka luodaan yhdessä, ja Linda on päässyt todistamaan sitä yksikönjohtajana Jänismäessä. Linda kertoo, että toisia autetaan matalalla kynnyksellä ja hän saa myös itse tunnustaa tietämättömyytensä. Kaiken ytimessä on lopulta yhteinen tahtotila: onnelliset asukkaat ja parhaat työkaverit. Ja niitä kohti mennään Jänismäessä tiiminä. 

“Koulutuksessa oivalsin kunnolla, että ihmisiä me esihenkilötkin olemme. Tarvitsemme tukea ihan samalla tavalla, kuin muut työntekijät. Esihenkilönä ei tarvitse pärjätä yksin. Olen halunnut tuoda tämän ajatuksen mukanani Jänismäkeen ja koen, että olen onnistunut siinä. Täällä jokainen voi pyytää apua, jos ei jotain osaa, mukaan lukien minä”, Linda summaa ajatuksiaan. 

Linda ei enää yritä ratkaista jokaista pulmaa yksin, vaan hyödyntää ammattitaitoa ympärillään. Hän haluaa näyttää myös esimerkkiä oppivana ja erehtyväisenä esperiläisenä, jonka ei tarvitse osata kaikkea.

“Olen oivaltanut sen, että kaikkea ei tarvitse tietää tai osata itse. Esihenkilötyö on jatkuvaa oppimista muilta, ja koen, että tässä työssä ei voi koskaan olla valmis”, Linda kertoo. 

Riittää, että tekee parhaansa

Linda kokee, että Esperin tekemä satsaus opetti hänelle erityisesti armollisuutta itseään kohtaan. Kehittymistahtoinen Linda vaatii itseltään yhä paljon, muttei enää mahdottomia. Esperillä hän saa olla inhimillinen ihminen myös esihenkilönä. 

“Olen persoonana sellainen, että haluan auttaa kaikkia ja ratkaista ongelmia. Onneksi minulla on todella paljon osaavia ammattilaisia ympärilläni täällä, jotka auttavat minua tässä missiossa”, Linda sanoo. 

Linda on päästänyt irti siitä ajatuksesta, että esihenkilön täytyisi tietää vastaukset kaikkeen. Hän muistuttaa myös tiimiään päivittäin siitä, että tärkeintä on yrittää parhaansa ja pyytää apua. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen. 

“Olen esihenkilönä oppinut antamaan tilaa muille. Enää en pyri ratkomaan kaikkia asioita itse. Olen oppinut delegoimaan tehtäviä, sekä hyväksynyt sen, että joku toinen hoitaa asian paremmin. Kun itseltään ei vaadi täydellisyyttä, riittää, että tekee parhaansa”, Linda kiteyttää.

Lue myös aikaisemmat artikkelimme:

Yksikönjohtajaksi auttamisen tahdosta – Anu saa valjastaa kaiken osaamisensa hyötykäyttöön Esperillä

“Jos johtaminen olisi huonoa, työstäni puuttuisi sielu” – Näin hyvä johtaminen näkyy hoitajan työssä

Jaa artikkeli somessa

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

 

 

 

Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä