Esperi avaa ensimmäisen ikäihmisten hoivakotinsa Vantaalle

14.12.2021
Etusivu > Ajankohtaista > Esperi avaa ensimmäisen ikäihmisten hoivakotinsa Vantaalle

Esperin Hoivakoti Harjus avataan helmikuun 2022 alussa Vantaan Nikinmäkeen. Rakennustyöt on saatu päätökseen ja rakennus luovutettiin Esperille marraskuun lopussa. Henkilöstön rekrytointi on parhaillaan käynnissä.

”Esperin Hoivakoti Harjuksen henkilökunta tulee saamaan validaatiokoulutuksen. Koulutamme 2000 hoitajaa muistisairaan kohtaamiseen arvostavasti eli validaationa tunnettuun tunnevuorovaikutusmenetelmään”, kertoo aluepäällikkö Marjut Rantanen.

”Henkilökunnan rekrytointi on hyvällä mallilla. Esperin uusi validaatiokoti on herättänyt paljon kiinnostusta. Etsimme tiimiimme moniammatillisia osaajia, jotka ovat kehitysmyönteisiä ja tekevät töitä tiiminä positiivisella otteella”, yksikönjohtaja Susanna Karimaa toteaa.

Uudenaikaiseen, kaksikerroksiseen Esperi Hoivakoti Harjukseen tulee 68 palveluasuntoa.

Esperi Hoivakoti Harjus tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa sekä turvallista ja modernia asumista ikäihmisille. Kyseessä on 2-kerroksinen kokonaisuus, jossa on huomioitu nykyajan vaatimukset: esimerkiksi käsienpesupisteitä on lisätty ja hoivakotiin rakennetaan myös kokous- ja neuvottelutilat etätapaamisia, -kokouksia ja koulutuksia varten.

Molempiin kerroksiin rakennetaan omat oleskelu-, ruokailu-, toimisto-, lääke-, pesu- ja saunatilat sekä pyykkihuoltotilat. Ensimmäisessä kerroksessa on uudenaikainen, iso keittiö sekä modernit sosiaalitilat. Osassa huoneita on minikeittiö.

”Panostamme erityisesti asukkaittemme viihtyvyyteen sekä tilojen nykyaikaisuuteen. Halusimme säilyttää osan tontista luonnontilaisena ja rakentaa kodin läheisyyteen ulkoilualueelle muun muassa huvimajan ja kesäkeittiön. Lisäksi suunnittelimme ikäihmisille soveltuvan kuntoilualueen välineineen”, kertoo kiinteistöjohtaja Tomi Rosqvist. Rakennus on ulkoa värikäs hyvänmielen tuoja.

Vakituisen asumisen ohella kodissa voi asua myös lyhytaikaisesti esimerkiksi sairaalasta kuntoutumisen tai loman ajaksi.

Kiinteistön Esperin käyttöön rakensi Rakennusliike Lapti Oy, rakennuttajana toimii FinCap Kiinteistökehitys Oy.

**

Kiinnostuitko Harjuksesta? Katso avoimet paikkamme täältä >>

Katso Harjuksen yksikönjohtajan Susanna Karimaan terveiset täältä >>

Lue lisää validaatiosta täältä >>

Katso millaista arki on validaatiokodissamme Hoivakoti Omenapihassa >>

Jaa artikkeli somessa

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

 

 

 

Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä