Esperi aloittaa muutosneuvottelut Esperi Hoivakoti Luhalahdessa Ikaalisissa. Yksikön toiminta on ollut jo pidempään tappiollinen. Yksikkö tarjoaa ikääntyneille sekä ympärivuorokautista että yhteisöllistä asumista. Edellisen kerran Pirkanmaan hyvinvointialue on sijoittanut kotiin asukkaan 22.12.2023.
Muutosneuvottelussa käsitellään yksikön tappiollista tilannetta. Pirha ei ole sijoittanut eikä sijoittamassa asiakkaita. Kiinteistö ei myöskään enää täytä tilaajan vaatimuksia uudessa kilpailutuksessa yhteisöllisessä asumisessa.
Harkittavana vaihtoehtona on yksikön toiminnan pysyvä lopettaminen. Suunnitellun muutoksen toteutuessa se johtaisi alustavan arvion mukaan kaikkien yksikön 22 työntekijän työsuhteiden irtisanomiseen, osa-aikaistamiseen tai lomauttamiseen sekä näiden vaihtoehtoina muun työn tarjoamiseen eri yksiköistä.
Mahdolliset irtisanomiset tai muut toimenpiteet koskevat kaikkia yksikössä työskenteleviä, riippumatta tehtävästä.
Toimenpiteet on suunniteltu toimeenpantaviksi välittömästi muutosneuvottelun päätyttyä. Neuvottelujen vähimmäiskesto on kuusi viikkoa, ellei sovita muusta kestosta.
”Tilanne on hyvin valitettava niin työntekijöillemme kuin kodissa asuville asukkaille”, toteaa ikäihmisten palvelujen liiketoimintajohtaja Arne Köhler.
Jos Luhalahden sulkemiseen päädytään, asukkaille tarjotaan uusi korvaava koti toisesta asumispalveluyksiköstä yhteistyössä Pirhan kanssa.
”Muutosneuvottelujen käynnistäminen herättää varmasti paljon huolta ja avoimia kysymyksiä. Pyrimme vastaamme niihin parhaamme mukaan”, aluepäällikkö Mia Von Bagh toteaa.
Mediadesk (ark. 9-16)
010 408 7000
media@esperi.fi