Esperi pärjäsi laadulla Vaasassa

13.07.2021
Etusivu > Ajankohtaista > Esperi pärjäsi laadulla Vaasassa

Esperi Koti Ulpukka pärjäsi hyvin Vaasan järjestämässä kilpailutuksessa mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelujen osalta.

Vaasan kaupunki kilpailutti mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluja kesäkuussa. Esperi Koti Ulpukka sijoittui tehostetun päihteettömän palveluasumisen osalta ensimmäiseksi ja tuetun asumisen vahvan ja erityistason tuen osalta toiseksi.

Kilpailutuksessa painotettiin hinnan lisäksi myös laatua. Laatupisteitä jaettiin henkilöstön työsuhteiden pysyvyydestä, joista Ulpukka sai täydet pisteet.

”On hyvä, että toiminnan laatu nousee yhä tärkeämmäksi tekijäksi päätöksiä tehtäessä. Henkilökunnan pysyvyys on tärkeä mittari laadukkaan palvelutuotannon takaamiseksi. Tällä hetkellä Esperi panostaa voimakkaasti henkilökunnan koulutukseen. Mielenterveyspalveluissa toipumisorientaatio tulee laajasti käyttöön ja osaksi jokaisen esperiläisen työtä”, sanoo liiketoimintajohtaja Pia Panhelainen Esperin Erityisryhmien palveluista.

Esperi on tarjonnut Ulpukan tiloissa asumispalveluja vuodesta 2018 saakka. Yksikössä on 15 asukashuonetta sekä 7 tukiasumiseen tarkoitettua yksiötä. Ulpukassa asukkaan ja omaohjaajan yhdessä laatima tavoitteellinen kuntoutumissuunnitelma on ykkösasia. Yksilöllinen suunnitelma laaditaan jokaiselle asukkaalle hänen toiveittensa mukaisesti

Merkittävää on, että Ulpukan asiakkaat antoivat tuoreimmassa asiakastyytyväisyyskyselyssä yksikölle NPS arvioksi 55, mikä on erittäin hyvä tulos.Kilpailutuksen myötä Vaasa sijoittaa tehostetun päihteettömän palveluasumisen asiakkaat ensisijaisesti Ulpukkaan.

Esperi Koti Ulpukan verkkosivut

 

Jaa artikkeli somessa

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

 

 

 

Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme tai jätä palautetta

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä