Esperi Koti Hannilanpirtissä on hyvä tekemisen meininki!
Kalajoella sijaitsevan Esperi Koti Hannilanpirtin alkuvuosi on ollut vauhdikas. Ympärivuorokautista palveluasumista vammaisille tarjoavassa kodissa on perustyön ohella tehty aktiivista kehitystyötä ja suunniteltu tulevaa. Työntekijöiden panostus asukkaiden mielekkääseen arkeen näkyy korkeana asiakastyytyväisyytenä. Asukaspalavereissa kerätään asukkaiden toiveita, joita pyritään mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan. Aktiivisuus, positiivinen asenne ja kehittävä ote ovat saaneet paljon hyvää aikaan, ja helmikuussa Hannilanpirtti valittiin Esperin kuukauden onnistujaksi. Myös omaiset ovat antaneet kiitosta kodin hyvästä hoidosta ja viihtyisyydestä.
”Meillä on jo pitkään ollut hyvä tekemisen meininki, ja nyt tämä pitkäjänteinen työ palkittiin myös kuukauden onnistujaksi valinnalla”, yksikönpäällikkö Mervi Fiskaali kertoo.
Tiimiltään erityiskiitokset saanut Fiskaali mainitsee kodin yhdeksi vahvuudeksi selkeän vastuunjaon. Kun jokainen vastaa omasta osuudestaan, säilyy laatu korkeana ilman jatkuvaa ponnistelua.
Fiskaalin mukaan on tärkeää, että yhteistyö esihenkilön ja palvelun tilaajan, kuten hyvinvointialueen edustajan, välillä on avointa ja läpinäkyvää. Toimiva yhteistyö näkyy myös tuloksissa. Hyvä esimerkki tästä on se, että Hannilanpirtin asukaspaikat ovat täynnä.
Asukkaiden edun tulee näkyä päätöksenteossa
Hannilanpirtissä on hyvä tunnelma, joka välittyy erityisesti asukkaiden tyytyväisyydestä. Jokainen saa olla oma persoonansa, ja yksilölliset toiveet huomioidaan arjessa. Pirkko on korttihai, joka nauttii saadessaan peitota tiimivastaavana toimivan Minnan kaksinpelissä. Toisaalta myös kotiaskareet – etenkin pyykkivuorot – kiinnostavat Pirkkoa. Noora sen sijaan nauttii keittiössä avustamisesta ja siivoamisesta. Hän valmistuu pian toimitilahuoltajaksi ja toivoo pääsevänsä työskentelemään esimerkiksi koulun siivoojana. Konsta tietää kaiken säästä, ja jakaa tietoa mielellään muillekin – myös Kimblen pelaaminen kiinnostaa, eikä häviäminen harmita. Antti taas on voitontahtoinen, mikä näkyy jo pokaaleja ja mitaleja täynnä olevasta palkintokaapista. Kansainvälistäkin mainetta niittänyt yleisurheilija ja uimari treenaa edelleen, vaikka kilpailuvuosista onkin jo aikaa.
”Arkemme asukkaiden kanssa on aktiivinen – teemme yhdessä monenlaista”, Fiskaali kertoo. ”Saamme myös paljon palautetta.”
Palautteen avulla kodissa tiedetään, mikä toimii ja millaisia muutoksia toivotaan. Asukkailta saatujen ideoiden ja toiveiden pohjalta toimintaa on hyvä kehittää. Myös läheisiltä on tullut positiivista palautetta siitä, ettei kodin tekeminen koostu pelkästään television katselusta.
Kehitysmyönteinen asenne
Hannilanpirtin hyvä ilmapiiri on luonnollisesti myös työyhteisön ansiota. Siinä missä asukkaat pääsevät toteuttamaan itseään, myös jokainen työntekijä saa olla oma itsensä. Fiskaali itse pyrkii olemaan paljon läsnä ja tukemaan henkilöstöä arjessa.
”Huomioimme toistemme jaksamista ja jaamme vastuuta”, hän kertoo. ”Myös huumori on arjessamme vahvasti läsnä.”
Kodin omien kehityshankkeiden lisäksi Esperissä on tapahtunut ja tapahtuu keväällä paljon. Esimerkiksi tietojärjestelmäuudistukset vaikuttavat Esperi-kotien arkeen. Hannilanpirtissä suhtaudutaan kehittämiseen myönteisesti.
”Totta kai uusien asioiden haltuun otto kestää tovin, mutta muutosvastarintaa meillä ei ole”, Fiskaali kehuu porukkaansa.
Fiskaali itse on kehitysmyönteinen. Hän pitää siitä, että asioita kehitetään ja että saa tämän myötä itsekin olla mukana muutoksen aallonharjalla.
”Esperissä järjestetään paljon koulutusta, johon kannustan työntekijöitä osallistumaan”, kertoo Fiskaali.
Myös muuhun opiskeluun on positiivinen asenne. Tällä hetkellä Hannilanpirtin työntekijöistä kaksi lähihoitajaa opiskelee monimuoto-opinnoissa sairaanhoitajiksi ja yksi fysioterapeutiksi.
”On hienoa, että työntekijät tuovat kotiimme uusia oppeja”, Fiskaali kehuu.
Katso video Hannilanpirtistä.
Mediadesk (ark. 9-15)
010 408 7000
media@esperi.fi