Hyvistä työasennoista pitäisi puhua paljon enemmän

20.09.2023
Etusivu > Ajankohtaista > Hyvistä työasennoista pitäisi puhua paljon enemmän

Esperi Hoivakoti Suvannossa Ylivieskassa on oivallettu ergonomian merkitys. Yksikkö kouluttaa jatkuvasti henkilöstöä käyttämään ergonomisia työasentoja ja apuvälineitä hoivatyössä. Se on valttikortti myös rekrytoinneissa.

Suvannon yksikönpäällikkö Merja Saari ja lähihoitajat Marianne ja Jaana puhuvat mielellään työergonomian tärkeydestä.

”Hoitajilla on usein tuki- ja liikuntaelin vaivoja. Hyvät työasennot auttavat meitä kaikkia jaksamaan paremmin. Ei kannatta ottaa itselleen turhia selkävaivoja, jos niiltä voi välttyä parantamalla työergonomiaa”, sanoo Marianne.

Merja on ollut hoivatyössä jo yli 30 vuotta ja nähnyt, miten hyvä ergonomia vaikuttaa henkilöstön työhyvinvointiin.

”Koulutamme jatkuvasti henkilöstöä käyttämään kodissa olevia apuvälineitä. Lisäksi kannustamme henkilöstöä jatkokoulutuksiin. Suvannossa on usealla lähihoitajalla ergonomiapassi ja nyt syksyllä käynnistyvässä kinestetiikan täydennyskoulutuksessa aloittaa kolme hoitajaa. Lisäksi yksikössä on käynyt kinestetiikan ohjaaja antamassa neuvoja käytännön hoitotyöhön”, Merja kertoo.

Ergonomia ja validaatio kulkevat hoivatyössä käsi kädessä

Esperin hoivakodeissa puhutaan paljon myös validaatiosta. Se on Ikäihmisten palveluiden yhteinen toimintafilosofia. Validaatio on käytössä Suvannossakin. Merjan mielestä ergonomia ja validaatio kulkevat käsikädessä.  

”Validaatiossa on kyse asukkaan oikeanlaisesta kohtaamisesta. Siitä on kyse myös ergonomiassa. Emme kisko asukasta käsistä pystyyn, vaan voimme esimerkiksi pyytää, että hän ristii kätensä hoitajan niskan taakse ja näin saamme autettua hänet pystyyn lempeästi. Hyvät työotteet ovat tärkeitä sekä asukkaille että hoitajille”, Merja kuvailee.

Hoivakoti Suvannossa on 30 asukashuonetta. Henkilöstö joutuu päivittäin liikuttelemaan asukkaita: nostamaan heitä istumaan, tuoliin ja auttamaan sänkyyn.

”Työmme on hyvin fyysistä”, Merja kertoo. ”On hyvä, että ergonomiasta puhutaan jo lähihoitajaksi opiskellessa. Kotien tehtäväksi jää sitten muistuttaa asian tärkeydestä, ja huolehtia laitekoulutuksista”.

”Hyvien apuvälineiden lisäksi oikeat työskentelytavat tukevat asukkaiden omatoimisuutta ja ylläpitävät heidän toimintakykyä. Hyvä asenne ja pienet jipot helpottaa työskentelyä”, sanoo Jaana.

”Olen huomannut, että työergonomiasta puhuminen on valttikortti myös rekrytoinneissa. Kun kerron, että meillä hyviin työtapoihin kiinnitetään erityistä huomiota, ja että on välineitä ja osaamista tarjolla, asia kiinnostaa myös nuoria työnhakijoita”, Merja vahvistaa.

Kuvassa Mariannella (oik.) on papupallo. Se on hyvä väline asukkaan auttamiseen ylös lattialta. Merjalla (kesk.) on kädessä liukuhansikas, jota voi hyödyntää asukkaan siirrossa ja asentohoidossa. Toisessa kädessä pitosukka, tätä voidaan käyttää asukkaalla. Lisäksi se on erittäin hyvä hoitajan kädessä suihkutilanteessa antamaan pitoa. Jaanan (vas.) vieressä on siirtolevy, jota käytetään lavetille siirtymisissä.

Lue lisää Esperi Hoivakoti Suvannon arjesta: Kodin kuulumiset 
Lue lisää validaatiosta: Hoivatyön ytimessä ovat vuorovaikutus, yhteys ja tunne

Lisätiedot

Mediadesk (ark. 9-16)
010 408 7000
media@esperi.fi

Jaa artikkeli somessa
Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme tai jätä palautetta

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä