Elämänmakuista elämää

Etusivu > Kodit vammaispalvelun asiakkaille > Elämänmakuista elämää

Yksilökeskeinen elämänsuunnittelu, YKS, on Esperin vammaispalveluiden yhteinen toimintafilosofia. Menetelmä sisältää joukon erilaisia arkisia työmenetelmiä ja lähestymistapoja, joilla varmistetaan, että vammaispalveluiden asukkaat saavat yhtenäisen mahdollisuuden päättää omista tärkeistä asioistaan. Osassa Esperin kodeissa YKS on jo tuttu menetelmä entuudestaan, ja kokemukset ovat positiivisia.

Yksilökeskeisen elämänsuunnittelun myötä Esperin Vammaispalveluissa on otettu käyttöön uusia työskentelytekniikoita ja –menetelmiä. Ne auttavat ymmärtämään pieniä asioita, jotka ovat asukkaillemme arjessa tärkeitä, ja toisaalta myös asukkaan isompia unelmia ja haaveita. Näin voimme tehdä asukkaan merkitykselliset asiat näkyviksi hänelle itselleen, mutta myös henkilön läheisille ja hänen kanssaan työskenteleville henkilöille.

Yksilökeskeistä elämänsuunnittelua voidaan käyttää apuna myös silloin, kun asukkaan palveluita ja erilaisia tukitoimia suunnitellaan kunnan omatyöntekijän kanssa. Menetelmän tärkein tavoite on se, että asukkaamme saavat itse päättää oman elämänsä sisällöstä.

Kysy lisää palveluistamme

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä