Kuka auttaa ihmistä, joka on näkymätön?

23.10.2023
Etusivu > Ajankohtaista > Kuka auttaa ihmistä, joka on näkymätön?

Ei osoitetta, papereita, puhelinta, tyynyä, peittoa tai vaatteita. Kuka silloin auttaa? Tämän ongelman kanssa painitaan Esperi Koti Hermannissa Kokkolassa melkein päivittäin.

”Meille asukas voi tulla metsästä, yleisestä käymälästä tai sairaalasta päällään pelkät sairaalavaatteet. Emme käännytä ketään ovelta, vaan tehtävämme on auttaa ihminen uuden elämän alkuun”, sanoo Esperi Koti Hermannin yksikönpäällikkö Pauliina Hansen.

Kokkolassa haasteena on näkymätön asunnottomuus. Tällä tarkoitetaan syrjäytyneitä, joilla ei ole osoitetta eikä useinkaan henkilöpapereita. Nämä ihmiset eivät näy tilastoissa, eivätkä he saa tukea mistään. He ovat näkymättömiä, kunnes joku ohjaa heidät oikeisiin palveluihin.

”Ei ole olemassa yhtä yksittäistä tahoa, joka voisi auttaa. Tahoja on monia, ja siksi meidän on yhdistettävä voimamme”.

Hermannissa vuosittainen tapahtuma Asunnottomien yö järjestetään isolla porukalla. Tänä vuonna asialla olivat Esperi Koti Hermannin lisäksi Kokkolan suomalainen seurakunta, Soiten aikuissosiaalityö ja SPR.

”Se on yhteisöllinen tapahtuma, jossa kaikilla on yhteinen tavoite. Asunnottoman paras”, sanoo Pauliina Hansen.

Ihminen voi ajautua oravanpyörään, josta on vaikea löytää ulos

Esperi Koti Hermannin tavoitteena on auttaa asunnotonta löytämään se ensimmäinen taho, joka voi heitä auttaa. 

”Teemme tiivistä yhteistyötä erilaisten asunnottomia auttavien tahojen kanssa alueella. Yhteinen tavoitteemme on auttaa syrjäytynyt saamaan elämästä jälleen kiinni”, sanoo Pauliina. ”Järjestämme keräyksiä ja tapahtumia.”

Pauliina kertoo, että esimerkiksi asunnottomien yönä mukana tapahtumassa on sellaisia, jotka itsekin ovat olleet asunnottomia ja saaneet sitten apua. Nyt heidän elämänsä on järjestyksessä ja he haluavat auttaa muita. Myös aivan tavalliset ihmiset haluavat auttaa.

”Tänä vuonna saimme valtavasti erilaisia lahjoituksia myös yksityishenkilöiltä. Esimerkiksi Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattila on yksi lahjoittajista. Keräämme vaatteita, tyynyjä, peittoja, hygieniatuotteita. Kaikkea semmoista, mitä ihminen tarvitsee, kun hänellä ei ole mitään.”

Auttaminen ei ole ihan yksinkertaista

Talvi tekee tuloaan Kokkolaan. Lämpö laskee öisin alle nollan.  Asunnottoman auttaminen lähtee perusasioista: lämpö, ruoka, koti.

”Siinä vaiheessa, kun ihmisellä on koti ja osoite, ollaan jo pitkällä”, sanoo Pauliina Hansen. ”Isoin työ on tehdä asunnoton näkyväksi ja saada hänet tukien piiriin. Alueella ei ole yömajaa, ja apua virka-ajan ulkopuolella on vaikea saada. Tänä vuonna jaoimme Asunnottomien yössä esitettä, johon olimme listanneet eri tahoja, jotka voivat auttaa. Valitettavasti kaikessa on aina lopulta kyse rahasta”, Pauliina huokaa.

Tällä hetkellä Esperi Koti Hermanni tarjoaa kodin 16 asukkaalle. Kodissa on vapaita paikkoja. 

 

Lisätiedot

Mediadesk (ark. 9-16)
010 408 7000
media@esperi.fi

Kysy lisää palveluistamme

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä