Talven viimeiset hetket

07.03.2024
Etusivu > Esperi Hoitokoti Omenapuisto, Salo > Talven viimeiset hetket

Helmikuu on ollut sään puolesta kovin vaihtelevaa, lämpötila on pyörinyt sekä plussan että kovan pakkasen puolella. On ollut hyviä hetkiä tehdä oven suuta piristäviä jäälyhtyjä, mutta harmikseen ne ovat kelien muuttuessa sulaneetkin nopeasti. Liukkaudet estävät asukkaita lähtemästä kävelylle, joten muuta toimintaa on keksittävä.

Omenapuistolaiset ovat ahkeria palapelien tekijöitä. 1000 palan palapelit valmistuvat nopeasti, kun asukkaat joukolla kokoontuvat pöydän ääreen hetkeksi tai joku ohimennen lisää palan sinne ja tänne. Palapelien teko on hyvää virikettä aivoille.

Asukasta haastateltu palapeleihin liittyen;
”Tykkään palapelien tekemisestä, niistä saa kivaa haastetta. Toivon vain isompaa pöytää ja isompia palapelejä.”

Asukkaat pääsevät joka perjantai ilmaiseksi kuntosalille tunniksi. Kuntosalilla on erilaisia laitteita, joten oman kunnon ja jaksamisen mukaan voi tehdä. Kuntosalilla on ohjaaja paikalla, joka auttaa ja neuvoo tarvittaessa.

Aina ei tarvitse lähteä muualle harrastaakseen liikuntaa. Omenapuistossakin on vedetty keppijumppaa sekä heitelty palloa. Pallon heittely kehittää ja ylläpitää tasapainoa, jos sitä heittelee välillä vaikka yhdellä jalalla! Ja jälleen kerran yhdessä tekeminen ja kokeminen kohottaa mielialaa ja luo yhteisöllisyyden tunnetta.

Kuu vaihtuu sateisena, lunta on kuitenkin vielä reilusti. Kostella lumella pystyy vielä hetken leikkimään ja muotoilemaan lumipallolyhtyjä tai lumiukkoja. Kevät tulee kohisten!

Kuvassa asukkaan kutomat tumput ja niillä muotoiltu lumipallo.

Hyvää alkavaa kevättä!

Viimeisimmät kodin kuulumiset

Kysy lisää palveluistamme tai jätä palautetta

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 8-15.

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy*

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.

Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​

​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä.

Ethän lähetä lomakkeella arkaluonteisia tietoja, kuten terveystietoja.

Kiva kuulla, että olet kiinnostunut työskentelemään Esperillä. Löydät kaikki avoimet työpaikkamme urasivuiltamme.

Mukava kuulla, että olet kiinnostunut opintojen suorittamisesta oppisopimusmuotoisesti. Urasivuiltamme löydät lisätietoa aiheesta. Voit myös tiedustella kotimme oppisopimusmahdollisuuksista suoraan kodin esihenkilöltä sähköpostitse tai puhelimitse.

Mukava kuulla, että olet kiinnostunut suorittamaan työharjoittelusi Esperillä. Urasivuiltamme löydät lisätietoja siitä, millaista meillä on olla työharjoittelussa sekä ohjeet työharjoittelupaikan löytämiseen. Voit myös tiedustella kotimme työharjoittelumahdollisuuksista suoraan kodin esihenkilöltä sähköpostitse tai puhelimitse.

Soita ja kysy lisää 010 4088 000