Mielipide: Miksi hoiva-alan toimijoita ei kohdella tasapuolisesti?

27.11.2020
Etusivu > Ajankohtaista > Mielipide: Miksi hoiva-alan toimijoita ei kohdella tasapuolisesti?

Kotiemme hauraat asukkaat ovat olleet erityisen vaativassa tilanteessa vuonna 2020. Suojautuminen koronaa vastaan on vaatinut monenlaisia erityistoimia ja venymistä ikäihmisten hoivakodeissa sekä muissa riskiryhmien asumisyksiköissä. Pelkästään koronaan liittyviin suojavarusteisiin olemme käyttäneet tämän vuoden aikana jo lähes kaksi miljoonaa euroa.

Korona tuli kaikille hoiva-alan toimijoille yllätyksenä ja viruksen pitäminen poissa hoivakodeistamme – tavalla, joka mahdollistaa asukkaille hyvän elämän, kunnioittaa itsemääräämisoikeutta ja mahdollistaa sallitulla tavalla omaisten vierailut – on ollut ykköstavoitteemme viime keväästä lähtien.

Teimme valtavan ponnistelun varmistaaksemme riittävän määrän suojavarusteita nopealla aikataululla, sillä halusimme suojata asukkaamme ja henkilöstömme hyvissä ajoin koronan levitessä. Koemme onnistuneemme tässä tavoitteessamme hyvin. Valtio on kompensoinut kuntia koronaan liittyvistä kuluista ja ohjeistanut kuntia kohdentamaan varoja kriisistä syntyneisiin suojaamiseen liittyviin kuluihin – myös yksityisten toimijoiden osalta. Kunnat ovat kuitenkin poikenneet tästä linjasta ja jättäneet jostain syystä yksityisten toimijoiden kustannukset korvaamatta. Syitä on vaikea ymmärtää, hoidammehan yhdessä veronmaksajia. Kuntalaisia tulee kohdella tasavertaisesti, eikä yhtäkään hoitokodin asukasta voi jättää suojaamatta rahan takia.

Miksi yksityinen toimija olisi eriarvoisessa asemassa kunnallisiin toimijoihin verrattuna, kun puhutaan kustannusten korvaamisesta? Meidän tapauksessamme alle 10 kunta-asiakasta on korvannut kulut tai osan niistä. Osa kunnista on pyytänyt huomioimaan kuluja tulevissa hinnankorotuksissa, mikä on meille palveluntarjoajille hyvin epävarmaa.  

Tasapuolisuuden, heikossa asemassa olevien asiakkaidemme sekä etulinjassa työskentelevien hoitajien puolesta pyydämme kuntia kantamaan vastuunsa koronakustannusten kattamisessa myös yksityisten toimijoiden osalta.

 

Esperi Care Oy

Laatujohtaja Eeva Ketola
Myynti- ja markkinointijohtaja Jani Nurisalo

Jaa artikkeli somessa

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

 

 

 

Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä