Mikko on onnellinen: hänellä on palkkatyö

29.05.2023
Etusivu > Ajankohtaista > Mikko on onnellinen: hänellä on palkkatyö

Mikko on 23-vuotias erityistä tukea tarvitseva, autistinen nuori mies. Hän on käynyt palkkatyössä läheisessä K-kaupassa jo kahden vuoden ajan. Hänen lempitehtävänsä on hyllyttäminen.

​Suomessa on noin 25 000 kehitysvammaista työikäistä. On arvioitu, että 3000 henkilöä voisi työllistyä työsuhteiseen palkkatyöhön. Kuitenkin vain alle 500 käy palkkatyössä. Mikko Niemi on yksi heistä.

"Parasta työssä on hyllyttäminen ja mukavat työkaverit", Mikko kertoo. Palkka on myös tärkeä, koska sillä palkalla Mikko voi ostaa omia tavaroita. Hän tykkää myös kaupan kesäjuhlista ja pikkujouluista.

Tiistaisin Mikko osallistuu Esperi Toimintakeskus Oivapajassa työtoimintaan, jonka tavoitteena on tukea Mikon sosiaalisuutta. Maanantaisin, keskiviikkona ­­­ja perjantaina hän käy töissä paikallisessa K-kaupassa.  

"Päivätyön löytäminen ei aina ole helppoa, sillä toimintakeskuksen toimintaan osallistuvat asiakkaat tarvitsevat usein paljon työelämätaitojen harjoittelua. Meitä haastavat myös työelämän tuottavuuden tavoitteet, jotka ovat korkeat", kertoo Toimintakeskus Oivapajan toiminnasta vastaava Heidi Hieta-aho.

"Olen ollut töissä Oivapajassa nyt viisi vuotta. Asiakkaiden työllistäminen on yksi tavoitteistamme. Tehtävä ei ole helppo, ja Mikko onkin yksi harvoista, joka on työllistynyt oikeaan palkkatyöhön".

Palkkatyö on kehitysvammaisille ja autismin kirjon henkilöille erittäin tärkeää. Oivapajan tehtävä on tarjota tukea työllistyneille työelämän haasteissa, jotka asiakkaillamme saattavat olla hieman erilaisia kuin työelämähaasteet yleensä. Mikolle työ kaupassa on sopinut hyvin, ja hän tykkää etsiä tavaroille oikeita paikkoja hyllyillä. Asiakkaiden tervehtiminen saattaa kuitenkin joskus tuottaa haasteita.

"Sosiaaliset kontaktit vieraiden ihmisten kanssa voivat joskus olla haastavia. Esimerkiksi silmiin katsominen voi olla vierasta. Sitä olemme harjoitelleet myös Mikon kanssa", kertoo Heidi Hieta-aho.

"Olen erittäin ylpeä Mikosta. Hän ottaa työnsä vakavasti, ja hänelle on kunnia-asia suoriutua kaikista tehtävistä vauhdikkaasti. Hän on menestynyt tehtävässä hyvin, ja tiedän että Mikko on pidetty työntekijä työyhteisössään.", Heidi vahvistaa. "Olen erittäin iloinen Mikon puolesta". 

Esperi Toimintakeskus Oivapaja järjestää työ- ja päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille. Oivapajassa harjoitellaan itsenäisen elämisen taitoja, ylläpidetään ja parannetaan toimintakykyä, sekä saadaan neuvoja ja apua arkielämän haasteisiin. Tärkeä osa toimintaa on myös monipuolinen harrastus- ja retkitoiminta. Lue lisää Oivapajan toiminnasta verkkosivuiltamme ja seuraa kotia sosiaalisen median kanavissa. 

Jaa artikkeli somessa

Lisätiedot

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme tai jätä palautetta

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä