Muutoksia Esperin ja Saga Caren johdossa

27.05.2020
Etusivu > Ajankohtaista > Muutoksia Esperin ja Saga Caren johdossa

Esperin varatoimitusjohtaja, yhteiskuntasuhteista ja Saga Caren liiketoiminnasta vastaava Heini Pirttijärvi on päättänyt siirtyä uusiin haasteisiin. Myös Esperin henkilöstö- ja viestintäjohtaja Maria Pajamo on tehnyt päätöksen jättää yhtiön. Molemmat jäävät pois yhtiön palveluksesta kesän 2020 aikana.

”Heini on antanut mittavan panoksen niin Esperin kuin Saga Caren liiketoimintaan. Hän luotsasi määrätietoisesti ja onnistuneesti koko konsernia vuoden 2019 haasteellisessa tilanteessa ja on ollut keskeisessä roolissa myös yhtiön yhteiskuntasuhteiden rakentamisessa ja kehittämisessä”, sanoo Stefan Wentjärvi, Esperi Caren toimitusjohtaja.

”Maria on tehnyt tinkimätöntä työtä Esperin ja sen henkilöstön hyväksi. Vaikea viime vuosi ja mittava muutostyö yhtiössä ovat vaatineet toiminnallisesti ja henkisesti paljon yhtiön koko henkilöstöltä. Marialla on ollut merkittävä rooli Esperin muutosmatkan johtamisessa, henkilöstön eteenpäin luotsaamisessa ja johdon rohkaisussa entistä avoimempaan ja läpinäkyvämpään toimintaan ja viestintään”, toteaa Wentjärvi.

”Hoiva-ala on merkityksellinen ja monin tavoin mielenkiintoinen ja haasteellinen. Haluan kiittää Esperin ja Saga Caren henkilöstöä sekä yhteistyökumppaneita hyvästä yhteistyöstä. Toimintaamme määrätietoisesti ja tavoitteellisesti kehittämällä olemme luoneet parempaa hoivaa ja tätä kautta parempaa elämää kotiemme asukkaille. Työ on vielä monelta osin kesken, mutta tiedän, että jokainen Esperin ja Sagan työntekijä on sitoutunut yhteisiin päämääriimme hyvän työn, hyvän hoivan ja hyvän elämän edistämiseksi”, toteaa Heini Pirttijärvi.

”Lämpimät kiitokseni Esperin koko henkilöstölle. Olemme yhteistyössä rakentaneet tervettä ja turvallista työpaikkaa ja luoneet hyvän työn edellytyksiä. Olen tästä kehitystyöstä erittäin ylpeä. Voin sydämestäni todeta, että Esperissä tehdään jokainen hetki työtä, jolla todella on tarkoitus ja tulen seuraamaan Esperin hienoa muutosmatkaa tulevaisuudessakin”, sanoo Maria Pajamo.

”Sekä Heini että Maria ovat olleet merkittävässä roolissa kehitysmatkamme edistämisessä ja pitkäjänteinen kehitystyö laadun parantamiseksi ja henkilöstön hyvinvoinnin lisäämiseksi tulee myös jatkumaan. Kiitän koko yhtiön puolesta Heiniä ja Mariaa ja toivotan molemmille mitä parhainta jatkoa”, sanoo Wentjärvi.

Yhtiö on käynnistänyt seuraajahakuprosessit.

Jaa artikkeli somessa

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

 

 

 

Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä