Teemme lujasti töitä pitääksemme koronan poissa hoivakodeistamme

22.04.2020
Etusivu > Ajankohtaista > Teemme lujasti töitä pitääksemme koronan poissa hoivakodeistamme

Ikäihmisten palveluiden liiketoimintajohtaja Arne Köhler kiittää esperiläisiä ammattimaisesta toiminnasta ja tiukkojen varotoimien noudattamisesta koronaepidemian aikana. Hän pahoittelee sitä, että koronatilanne aiheuttaa asukkaiden omaisille ja läheisille ylimääräistä huolta.

Koronaepidemian myötä tiukat rajoitukset sulkivat hoivakotien ovet omaisilta. Samalla päivittäin tiukentuva ohjeistus vaatii työntekijöiltä erityistä tarkkuutta, joustavuutta sekä sitoutumista. Edelleen Esperissä tehdään lujasti töitä, jotta epidemia saadaan pidettyä hallinnassa ja asukkaamme sekä henkilökuntamme terveinä. Asukasturvallisuus on ensisijainen prioriteetti kaikissa tilanteissa.

Tiukkoja varotoimia noudatettu jo ennen pakottavia määräyksiä

Esperissä koronan tuomaan uhkaan on suhtauduttu hyvin vakavasti. Olemme seuranneet tilanteen kehittymistä helmikuusta lähtien ja henkilöstöämme on ohjeistettu noudattaen kaikkien tiukinta tulkintaa viranomaisten ohjeistuksista. Vierailija- ja työskentelykielto otettiin käyttöön heti maaliskuun alusta epidemia-alueilta tulleiden kohdalla ja päivätoiminta keskeytettiin ennen virallisia rajoituksia. Tällä hetkellä minimoimme sekä porrastamme lähikontakteja ja pyrimme siihen, että hoitajat hoitavat mahdollisimman pitkälti samoja asukkaita, rajatussa tilassa.

Normaalioloissa sosiaalihuollon toimintayksiköissä ei ole tarvetta kirurgisille suu- ja nenäsuojille. Tällä hetkellä henkilöstömme käyttää suojaimia myös oireettomia asukkaita hoitaessaan kaikissa kodeissamme, joissa on riskiryhmiä, kuten esimerkiksi ikäihmisiä.  Näin on toimittu Uudellamaalla jo ennen viranomaisten määräyksiä ja 9.4.2020 alkaen koko maassa. Epäily-, altistus- tai tartuntatilanteessa hoitajat luonnollisesti suojautuvat asianmukaisin suojavarustein. 

Suojien saatavuus on tällä hetkellä meidän kaikkien yhteinen huolemme, mutta tällä hetkellä Esperillä on riittävästi suojia käytössään.

Omaisille raskasta aikaa

Erossa oleminen omasta läheisestä on raastavaa näinä vaikeina aikoina. Monia omaisia on myös huolettanut rajoitusten pitkä kesto. Valitettavasti kysymykseen kestosta kenelläkään ei ole antaa vastausta. Toistaiseksi yhteydenpito hoivakotien asukkaiden ja heidän läheistensä välillä on mahdollista tapaamisten sijaan esimerkiksi puhelimella ja videoyhteydellä. Ymmärrämme, että se ei korvaa aitoa läheisyyttä ja läsnäoloa ja olemme pahoillamme tästä.

Tiedotusvälineissä seurataan tartuntamääriä tarkasti. Tilanne Esperin hoivakodeissa on rauhallinen ja valtakunnallisella tasolla voimme kertoa, että vain yksittäisiä tartuntoja on ilmennyt sekä asukkaillamme että henkilöstöllämme. Emme anna julkisuuteen tarkempia tietoja asukkaiden tai henkilöstön tartunnoista, mutta tiedotamme altistuksista tai tartunnoista aina asianomaisia, kuten yksikön henkilöstöä, asukkaita, omaisia sekä tilaaja-asiakkaita ja viranomaisia.

Pidämme hyvänä sitä, että Suomessa on otettu käyttöön tiukat rajoitustoimenpiteet, joilla hillitään taudin leviämistä ja suojataan riskiryhmäläisiä. Toivoisimme malttia rajoitusten purkamiseen, sillä vaara ei suinkaan ole ohi eikä varotoimenpiteisiin tule suhtautua kevyemmin kuin aikaisemmin. Nyt jos koskaan tarvitaan pitkäjänteisyyttä!

Lämmin kiitos koko henkilöstöllemme kaikista ponnistuksista!

Henkilöstömme uurastus ja venyminen ansaitsee lämpimät kiitokset. Teemme jatkossakin kaikkemme, että tartuntamäärät pysyisivät mahdollisimman pieninä ja Esperin hoivakotien arki turvallisena sekä asukkaille että työntekijöillemme.

Jaa artikkeli somessa
Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme tai jätä palautetta

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä