”Tehtävämme on poistaa esteitä asukkaiden toiveiden tieltä”

18.10.2021
Etusivu > Ajankohtaista > ”Tehtävämme on poistaa esteitä asukkaiden toiveiden tieltä”

Yksilöllisyyden huomioiminen on näkynyt Esperi Pappilankodin arjessa Joutsenossa selvästi ja muuttanut kodin elämää monella tapaa.  Erityisen selvästi muutos näkyy asukkaiden arjessa.

"Kun tulin Pappilankotiin töihin vuonna 2015, minusta tuntui, että yksikössä oli niin kova tarve suojella asiakkaita ulkomaailmalta, että asiakkaiden perusoikeudet, kuten esim. liikkumisvapaus ei kodissamme toteutunut. Asiakkaiden itsemääräämisoikeutta, kuten oikeutta käyttää rahaa haluamalla tavalla, ei tuettu silloin riittävästi", kertoo Esperi Pappilankodin yksikönpäällikkö Anita Kononen. 

Pappilankodissa siirtymisen yksilökeskeiseen elämänsuunnitteluun mahdollisti se, että koko henkilökunta sisäisti asiakaslähtöisen ja tavoitteellisen toiminnan ajattelutavan. ”Henkilöstön tehtävä on selvittää, mitä asukkaat haluavat tehdä, ja poistaa mahdollisia esteitä, sanoo Anita Kononen. ”Tätä YKS tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan”.

Pieniä muutoksia arkeen …

Pappilankodissa asukkaat ovat mukana arjen ja kodin niissä toiminnoissa, jotka kokevat itselleen mieluisiksi. Yhteisöllisyyteen ei kuitenkaan pakoteta.

Yhdessä harjoitellaan erilaisia taitoja, kuten esimerkiksi bussikorttien hankkimista, kuntosalilippujen ostamista, tai kirjastokortin tilaamista. Taitoja harjoitellaan sinnikkäästi ja tavoitteellisesti.  Myös ruokalistasuunnittelu tehdään yhdessä asukkaiden kanssa ja asukkaat osallistuvat ruoanvalmistukseen. Toiveruokapäivä on joka sunnuntai, jolloin jokainen vuorollaan saa toivoa koko päivän ruoat. Myös yhden saunapäivän sijaan sauna lämmitetään aina silloin, kun sinne haluaa joku mennä.  Asukkaita on myös tuettu käyttämään rahaansa heille tärkeisiin asioihin, kuten elektroniikkalaitteisiin ja hyvinvointipalveluihin tai mieluisiin ulkona liikkumisvälineisiin tai sisustustavaroihin.

Hoitajien tuella asukkaat ylläpitävät ja harjoittelevat ahkerasti itsenäisen asioimisen ja liikkumisen taitojaan lähiympäristössään ja sen ulkopuolella, esimerkiksi hyödyntämällä omataksioikeuttaan ja puhetulkkipalveluja. Tärkeä tavoite kodissa toteutui myös, kun henkilökunnan hakemien apurahojen avulla Pappilankotiin toteutettiin aistihuone (katso kodin aistihuoneesta tekemä video, pituus 4:21).

… suuri vaikutus asukkaan elämään  

Yksilökeskeisen elämänsuunnittelun ja yksilöllisyyden huomioimisen myötä asukkaiden elämään on tullut myös suuria muutoksia. Esimerkiksi henkilökohtaisen budjetoinnin avulla asukkaat ovat voineet toteuttaa yksilöllisiä työ- ja opiskelupolkujaan. Pappilankoti on myöa tiivistänyt yhteistyötä Joutsenon opiston kanssa ja toiveissa on tulevaisuudessa mahdollistaa asukkaiden toiveiden mukainen kesäkurssi.

Työntekijät ovat etsineet asiakkaiden kanssa yhteistyössä aktiivisesti mm. työssäoppimispaikkoja.  Pappilankodin päivätoiminnan asiakas on käynyt pari tuntia viikossa työssä paikallisessa S-marketissa, ja muutamille mahdollistui selkokielinen hygieniapassikoulutus.

 "En ole havainnut YKSissä huonoja puolia. Haastavia tilanteita on vähemmän ja kodissa asuu onnellisen oloista porukkaa" Anita Kononen toteaa lopuksi.

Esperin Kehitysvammapalveluissa otetaan käyttöön yksilökeskeinen elämänsuunnittelu kuluvan syksyn ja ensi kevään aikana. Katso video Elämänmakuista elämää (2:18). Esperi Pappilankoti Joutsenossa tarjoaa asumispalveluita sekä päivätoimintaa aikuisille kehitysvammaisille. Tutustu Esperi Pappilankotiin.  

Jaa artikkeli somessa

Lisätiedot

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme tai jätä palautetta

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä