Elonkorjuujuhlan iloa Daaliassa

27.09.2026
Etusivu > Tietoa meistä > Ajankohtaista > Elonkorjuujuhlan iloa Daaliassa

”Esperin Pirkanmaan alueen kodeilla on ollut jo tapana päättää kesä yhteiseen juhlaan, johon kokoontuu asukkaita alueen eri kodeista. Viime vuonna pääsin mukaan juhlimaan venetsialaisia Nokialla, ja tänä vuonna vuorossa olivat elonkorjuujuhlat Tampereen Peltolammilla, hoivakoti Daaliassa”, kirjoittaa myynti- ja markkinointijohtaja Jani Nurisalo Esperin blogissa.

”Kun saavuin paikalle, pihalla oli jo melkoinen kuhina. Useita tilatakseja saapui tuomaan asukkaita juhliin, ja pääsin itsekin heti tositoimiin auttamaan muutamaa ikääntynyttä autolta sisälle. Daaliassa minua oli vastassa kodin iloinen yksikönpäällikkö Monika Engman. Koko koti oli upeasti koristeltu elonkorjuuteemaan, ja sisäpihalla grillikin oli jo lämpenemässä.

Edellisen päivän sää oli ollut sen verran kehno, että ehdin miettiä, mahtaako pihajuhlista tulla mitään. Vaikka aivan kesäisessä lämmössä emme juhlineetkaan, sää oli lopulta puolellamme ja pääsimme viettämään juhlaa myös ulkona ilman sadetta.

Kun kaikki vieraat olivat saapuneet, pidin lyhyen tervetulopuheen. Kesken puheen edellisvuodesta minut muistaneet asukkaat huikkasivat yleisöstä: ”Terveisiä Mäntsälään!” Siitä tuli hyvä mieli. Puheen jälkeen pitikin tietysti mennä vaihtamaan kuulumiset niin vanhojen tuttujen kuin uusienkin tuttavuuksien kanssa.

Oli hienoa nähdä, kuinka paljon iloa juhla toi asukkaille – ja miten upeasti henkilökunta oli kaiken heitä varten järjestänyt. Pöydissä keskusteltiin muun muassa Pirhan tilanteesta, entisistä ammateista ja siitä, mistä päin Suomea kukin oli aikanaan lähtöisin. Erityisen mukavalta tuntui kuulla, kuinka lämpimästi asukkaat puhuivat Daaliasta ja muista kodeistaan – ja ennen kaikkea henkilökunnasta, joka pitää heistä huolta joka päivä.

Puheiden ja keskustelujen jälkeen oli aika suunnata pihalle grillimakkaralle ja kakkukahveille. Samalla käynnistyi konsertti, jonka duo oli minulle tuttu jo aikaisemmilta hoivakotivierailuilta. Tutut laulut raikasivat raikkaassa syyssäässä, ja tanssiltakaan ei vältytty!

Ohjelmassa oli myös perinteinen onnenpyörä, ja tänä vuonna uutena herkkuna tarjolla oli hattaraa. Erään asukkaan kommentti taisi kiteyttää aika hienosti sen, mistä tällaisissa päivissä on kyse:

”Siitäpäs onkin jo 30 vuotta, kun olen viimeksi hattaraa maistanut!” 😊

On vaikea pukea sanoiksi sitä kiitollisuutta, jota tunnen kaikkia juhlan järjestämiseen osallistuneita kohtaan. Teitte valtavan työn ja ennen kaikkea teitte päivästä asukkaille erityisen ja ikimuistoisen. Kiitos!

Daaliaan pääsee asumaan Pirhan myöntämällä palvelusetelillä, tarvittaessa myös lyhytaikaispaikalle. Jos itse joskus päädyn asumaan hoivakotiin, toivon, että se olisi Daalian kaltainen koti – paikka, jossa arkeen kuuluu välittämistä, yhdessäoloa, iloa ja henkilökunta, jolla on sydän mukana työssään.” 

Jani Nurisalo
myynti- ja markkinointijohtaja

Jaa artikkeli somessa
Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme tai jätä palautetta

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 8-15.

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy*

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.

Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​

​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä.

Ethän lähetä lomakkeella arkaluonteisia tietoja, kuten terveystietoja.

Kiva kuulla, että olet kiinnostunut työskentelemään Esperillä. Löydät kaikki avoimet työpaikkamme urasivuiltamme.

Mukava kuulla, että olet kiinnostunut opintojen suorittamisesta oppisopimusmuotoisesti. Urasivuiltamme löydät lisätietoa aiheesta. Voit myös tiedustella kotimme oppisopimusmahdollisuuksista suoraan kodin esihenkilöltä sähköpostitse tai puhelimitse.

Mukava kuulla, että olet kiinnostunut suorittamaan työharjoittelusi Esperillä. Urasivuiltamme löydät lisätietoja siitä, millaista meillä on olla työharjoittelussa sekä ohjeet työharjoittelupaikan löytämiseen. Voit myös tiedustella kotimme työharjoittelumahdollisuuksista suoraan kodin esihenkilöltä sähköpostitse tai puhelimitse.

Soita ja kysy lisää 010 4088 000