Esperi työllistää vuosittain useita alle 18-vuotiaita eri puolilla Suomea.
Esperillä nuorten työllistäminen on vakiintunut osa toimintaa. Yhteensä Esperillä työskenteli vuoden 2025 aikana lähes viisisataa alle 18-vuotiasta. Moni sosiaali- ja terveysalan opiskelija aloittaa työuransa jo ennen täysi-ikäisyyttä kesä- tai keikkatöissä. Lisäksi Esperillä työskentelee kesänuoria.
Mikä on kesänuori?
Esperillä alle 18-vuotiaita työllistetään esimerkiksi Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelun (TTT) sekä kesäsetelin kautta.
”Viime vuonna meillä työskenteli TTT-harjoittelussa yli 260 ja kesäsetelillä lähes 100 nuorta”, kertoo Esperin rekrytointipäällikkö Johanna Nykänen. ”Heistä 95 % oli alle 18-vuotiaita.”
Avustavia tehtäviä ja tärkeitä kohtaamisia
Kesänuorten työtehtävät vaihtelevat yksiköittäin, mutta pääosin ne ovat avustavia tehtäviä, kuten keittiössä ja pyykkihuollossa auttamista. Kodeissa suurimmaksi avuksi mainitaan kuitenkin asukkaiden kanssa vietetty aika. Kesänuoret osallistuvat esimerkiksi ulkoiluun ja erilaisiin aktiviteetteihin, mutta myös pelkkä läsnäolo on tärkeää.
Kotien kokemukset kesänuorista ovat myönteisiä. Heitä kuvataan reippaiksi, innokkaiksi ja oma-aloitteisiksi. Lisäksi kodeissa kehutaan nuorten teknistä osaamista.
”Kotiemme esihenkilöt ovat kehuneet kesänuoria”, Nykänen sanoo. ”Esihenkilöiden mukaan moni heistä on kertonut haaveilevansa hoiva-alan töistä.”
Perehdytys ja ohjaus keskiössä
Kesänuorten työskentely suunnitellaan huolellisesti. Heidät perehdytetään tehtäviinsä, ja työtä tehdään yhdessä muun henkilökunnan kanssa. Tärkeää on, että työtehtävät sopivat nuorelle ja että hän saa niihin tarvittavan tuen.
”Monelle nuorelle tämä on ensimmäinen askel työelämään”, Nykänen kertoo. ”Meidän tavoitteenamme on tehdä kokemuksesta mahdollisimman onnistunut.”
Mediadesk (ark. 9-15)
010 408 7000
media@esperi.fi


