​Esperi Care laajentaa toimintaansa Etelä-Savossa

03.07.2018
Etusivu > Tietoa meistä > Ajankohtaista > ​Esperi Care laajentaa toimintaansa Etelä-Savossa

Hoiva- ja terveyspalvelualan yritys Esperi Care Oy on hankkinut omistukseensa Joroisissa toimivan Hoivakoti Juventus Oy:n koko osakekannan. Antton Boman ja Saidi Backman myyvät vanhempiensa vuonna 2012 perustaman yhtiön, jonka toiminta käsittää 18 asukaspaikkaa ikääntyneille tarjoavan hoivakoti Juventuksen Joroisilla.

Hoiva- ja terveyspalvelualan yritys Esperi Care Oy on hankkinut omistukseensa Joroisissa toimivan Hoivakoti Juventus Oy:n koko osakekannan. Antton Boman ja Saidi Backman myyvät vanhempiensa vuonna 2012 perustaman yhtiön, jonka toiminta käsittää 18 asukaspaikkaa ikääntyneille tarjoavan hoivakoti Juventuksen Joroisilla.

Yhtiön liikevaihto on noin 800 tuhatta euroa ja henkilöstöä on yhteensä 23. Kaupan myötä henkilöstö siirtyy Esperin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Ennen kauppaa Antton ja Saidi omistivat yhtiön suoraan sekä kuolinpesien kautta yhteensä tasaosuuksin.

”Vanhempiemme tekemä kova työ sai arvoisensa jatkajan. Hienoa, että saimme turvattua sekä hoivakodin toiminnan jatkumisen että työpaikat”, kuvailee Antton Boman, Hoivakoti Juventuksen toimitusjohtaja.

Ostettu yhtiö palvelee Joroisten, Varkauden ja Pieksämäen alueen asiakkaita. Esperillä on entuudestaan Pieksämäellä kehitysvammaisten hoitokoti Kotipesä sekä ikääntyneiden hoivakoti Kontiola. Hankittu yhtiö laajentaa Esperin palveluverkon kattavuutta.

”Kiitän yrittäjiä luottamuksesta meihin. Toiminnan jatkamisen lisäksi tulevaa toiminnan kehittämistä tullaan tekemään yhdessä henkilöstön kanssa. Tämän yrityskaupan myötä voimme myös tarjota palveluitamme laajemmin Etelä-Savon alueella”, kertoo Esperin aluejohtaja Pia Panhelainen. 

Jaa artikkeli somessa
Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme tai jätä palautetta

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 8-15.

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy*

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.

Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​

​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä.

Ethän lähetä lomakkeella arkaluonteisia tietoja, kuten terveystietoja.

Kiva kuulla, että olet kiinnostunut työskentelemään Esperillä. Löydät kaikki avoimet työpaikkamme urasivuiltamme.

Mukava kuulla, että olet kiinnostunut opintojen suorittamisesta oppisopimusmuotoisesti. Urasivuiltamme löydät lisätietoa aiheesta. Voit myös tiedustella kotimme oppisopimusmahdollisuuksista suoraan kodin esihenkilöltä sähköpostitse tai puhelimitse.

Mukava kuulla, että olet kiinnostunut suorittamaan työharjoittelusi Esperillä. Urasivuiltamme löydät lisätietoja siitä, millaista meillä on olla työharjoittelussa sekä ohjeet työharjoittelupaikan löytämiseen. Voit myös tiedustella kotimme työharjoittelumahdollisuuksista suoraan kodin esihenkilöltä sähköpostitse tai puhelimitse.

Soita ja kysy lisää 010 4088 000