Esperi Hoivakoti Lamminrahka, Esperi Koti Tähti ja Uniikki Koti Kangasala avautuivat Kangasalaan
Esperi Hoivakoti Pikonlinnan ja Honkalinnan asukkaat muuttivat upouuteen hoivakotiin, Lamminrahkaan Kangasalla. Kaikki tutut hoitajat siirtyivät Lamminrahkaan asukkaiden mukana. Henkilökunnalla on pitkä kokemus muistisairaiden hoidosta.
Samassa rakennuksessa toimivat myös vammaispalveluiden uusi Esperi Koti Tähti sekä erityistä tukea tarvitsevien Uniikki Koti Kangasala.
Lamminrahkaan muodostuu kaksi ryhmäkotia: Selina ja Akseli. Hoivakodissa on 68 ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkaa. Lamminrahkaan pääsee asumaan Pirhan palvelusetelillä. Vakituisen asumisen lisäksi tarjolla on tilapäistä asumista, joka voi olla sopiva ratkaisu esimerkiksi sairaalasta kuntoutumisen ajaksi tai omaishoitajan loman tueksi.
Esperi Koti Tähti tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista kehitysvammaisille. Kodissa on yhteensä 20 asukaspaikkaa, 17 ympärivuorokautiseen palveluasumiseen ja kolme yhteisölliseen asumiseen.
Uniikki Koti Kangasala tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista 5:lle erityistä tukea tarvitsevalle vammaiselle henkilölle.
Asukkailla on hyvät mahdollisuudet ulkoiluun. Läheltä löytyy useita puisto- ja ulkoilualueita, jotka tukevat virkistävää liikkumista luonnon läheisyydessä.
Kodit sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella Tampereen ja Kangasalan rajalla. Lähin bussipysäkki on vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä.
Tutustu täällä Lamminrahkaan, Tähteen ja Uniikkiin.
Mediadesk (ark. 9-15)
010 408 7000
media@esperi.fi


