Esperi Hoivakoti Laune on mukana ikäihmisten kansainvälisessä pyöräilykisassa.
Vaikka Lahdessa sataa ja tuulee, pyöräilee Esperi Hoivakoti Launeen asukas Irja aurinkoisia teitä pitkin. Ohi vilahtaa Sydneyn kuuluisa oopperatalo. Tänään matkaa on taittunut Australian upeissa maisemissa pian kolme kilometriä.
”Tässä yhdistyy hyöty ja huvi”, Irja toteaa.
Mistä oikein on kysymys?
”Olemme mukana maailman suurimmassa senioreille ja muistisairaille tarkoitetussa sisäpyöräilytapahtumassa”, kertoo lahtelaisen Esperi Hoivakoti Launeen yksikönjohtaja Kaija Julkunen.
Kansainvälinen Road Worlds for Seniors -kilpailu yhdistää liikunnan ja elämykset tavalla, joka tuo iloa ja merkitystä ikäihmisten arkeen. Mukana on hoivakoteja kolmestatoista eri maasta – Esperi Hoivakoti Laune on toistaiseksi ainoa Suomen lipun alla polkeva kilpailija. Vinkki Launeen osallistumiseksi lähti omatyöntekijänä toimivalta asiakasohjaajalta.
”Kuulin Road Worlds for Seniors -hankkeesta toukokuussa Tallinnassa, missä osallistuin hyvinvointiteknologiafestivaaleille”, kertoo asiakasohjaaja Heidi Paakkari Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta.
Hyvinvointiteknologiayhtiö Motitechin osastolla Paakkari pääsi tutustumaan yhtiön kehittämään virtuaalipyöräilysovellukseen ja kokeilemaan pyöräilyä itsekin. Kun virtuaalipyöräilyn kokeilujaksoa tarjottiin Suomeen, välitti Paakkari idean hoivakoti Launeelle. Geronomina toimineen Paakkarin mielestä ympärivuorokautisen palveluasumisen asukkaille pitää mahdollistaa uusia kokemuksia, jännitystä, kulttuuria, mahdollisuuksia, aktiivista arkea ja kaiken kaikkiaan rohkeaa elämää.
”Olemme tiiviissä yhteistyössä palveluntuottajien kanssa, ja yhteistyö Launeen kanssa on ollut sujuvaa ja asiakaslähtöistä”, kertoo Paakkari. ”Launeessa on paitsi ratkaisukeskeinen, vastuuntuntoinen ja uusiin asioihin tarttuva ote, myös lämmin tunnelma ja aitoa motivaatiota tuottaa asiakkaille omannäköistä, rohkeaa hyvinvointia.”
Virtuaalisesti ja turvallisesti
Road Worlds for Seniors -kilpailussa käytetään norjalaisen Motitechin kehittämään Motiview-videokirjastoa, jonka ansiosta ikäihmiset voivat polkea vaikka maailman ympäri kotoaan poistumatta. Aidosti kuvatut maisemat vaihtuvat TV-ruudulla, mikä tuo liikkumiseen elämyksellisyyttä ja kannustaa aktiivisuuteen. Pyöräily – tai käsipyöräily – onnistuu millä tahansa etäisyyttä mittaavalla poljinlaitteella.
”Meillä Launeessa pyöräilyhankkeen teknisestä toteutuksesta vastaa oma projektivastaavamme Akseli, joka on ollut mukana laitteiston käyttöönotossa ja henkilökunnan opastuksessa”, Julkunen kertoo. ”Kävimme hankkimassa myös uuden television, joka tekee upeille maisemille oikeutta.”
Asukkaiden reittivalinnat ovat hyvin yksilöllisiä. Joku haluaa palata tuttuihin maisemiin, joku taas polkea sellaisissa paikoissa, joissa ei vielä koskaan ole vieraillut. Projektipäällikkö Akseli kertoo, että kaikki virtuaalipyöräilyä kokeilleet asukkaat ovat tykänneet siitä.
”Viime viikolla poljimme yhden asukkaamme kanssa Sveitsissä, missä hänen tyttärensä asuu”, kertoo Akseli. ”Moni työntekijöistämme on kotoisin Filippiineiltä ja jos valitsemme reittejä niistä maisemista, saa polkija mukaansa paikallisen oppaan.”
Launeen fysioterapeutin Eijan mukaan virtuaalipyöräily on tuonut liikunnan pariin myös sellaisia asukkaita, joita osallistuminen ei yleensä kiinnosta – lisäksi polkeminen jaksaa kiinnostaa kauemmin. Osa polkee sähköavusteisesti, osa jopa vastusta vastaan. Myönteisiä vaikutuksia on useita.
”Vaikka lihasvoima ei enää kehittyisikään, pitää polkeminen sitä yllä”, kertoo Eija. ”Erityisen hyvää polkeminen tekee nivelliikkuvuudelle.”
Liikuntaa, iloa ja yhteisöllisyyttä
Road Worlds for Seniors -kisa on osa Motiview-lisenssin tarjontaa. Pyöräillä voi myös ilman kilpailemista, mutta osallistuminen tuo liikuntaan lisäarvoa – tavoitteellisuutta, yhteisöllisyyttä ja myös näkyvyyttä sille, että liikunta ja elämykset kuuluvat kaikille iästä riippumatta. On hienoa ajatella, että tuhannet ikäihmiset eri puolilla maailmaa polkevat samaan aikaan – osa Norjassa, osa Kanadassa, osa nyt myös Lahdessa.
”Vaikka emme polje voitonkiilto silmissä, niin kyllä kilpaileminen silti motivoi – etenkin meidän kilpailuhenkisimpiä asukkaitamme”, Julkunen kertoo.
Launeessa poljetaan joka päivä – joinain päivinä polkijoita on useita. Asukkaat ovat kiinnostuneita myös toistensa polkemista kilometreistä, sillä tiimin yhteistulos merkitsee.
”Antero on tänään polkenut useamman kilometrin”, toteaa Irja, joka itse sinnittelee ylimääräisen kilometrin juuri kilpailun vuoksi. ”Suomen parasta sijoitusta tässä nyt vähintään tavoitellaan.”
Katso video Anteron ja Irjan pyöräilystä.



