Esperillä on nollatoleranssi rasismille

16.03.2026
Etusivu > Tietoa meistä > Ajankohtaista > Esperillä on nollatoleranssi rasismille

Rasisminvastaista viikkoa vietetään 16.–22.3.2026. Tänä vuonna teemana on turvallisuus. Kaikilla on oikeus turvalliseen työpaikkaan, myös sosiaalisesti ja psykologisesti. Jokaisella on vastuu kohdella työyhteisönsä jäseniä arvostavasti. Monimuotoisten työyhteisöjen toimivuuden edellytys on ennaltaehkäistä syrjintää ja rasismia, ja puuttua niihin tehokkaasti.

Rasismi ja syrjintä voivat näyttäytyä esimerkiksi ulossulkemisena, eriarvioistavana kohteluna tai ammatillisen osaamisen kyseenalaistamisena taustan tai ulkonäön takia.

Esperin työyhteisöt ovat monimuotoisia ja hoiva-ala on yhä enenevissä määrin myös monikulttuurinen.

”Esperillä on rasismiin nollatoleranssi. Työyhteisöjemme tulee olla yhdenvertaisia ja turvallisia kaikille”, sanoo henkilöstöjohtaja Turo Turja.

”Esihenkilön velvollisuutena on puuttua välittömästi tilanteeseen, mikäli hänen tietoonsa tulee kiusaamista, häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua. Myös jokainen työntekijä on velvollinen ilmoittamaan kaikista tällaisista havainnoistaan omalle esihenkilölleen tai muulle Esperin johdon jäsenelle.”

Teemme jatkuvaa kehittämistyötä työntekijöiden kokemusten pohjalta, joita kartoitamme muun muassa kyselyin.

Näin puutut rasismiin

  1. Puutu kaikkeen rasistiseen kommentointiin ja ennakkoluuloihin. Rasistiset tilanteet tulee käydä läpi kaikkien osapuolten kanssa. Rasismia kokenutta ei saa jättää yksin.
  2. Kyseenalaista toiseuttavat kommentoinnit ja vitsit. Ei ole “meitä ja heitä”, “aikuisia ja tyttöjä”, “meitä suomalaisia ja muita” jne., vaan olemme kaikki esperiläisiä, aikuisia ammattilaisia. Sanat luovat arvostuksen ja yhdenvertaisuuden. Kysy rohkeasti kommentoijalta: “Millä perusteella ajattelet noin?”
  3. Tue rasismia, syrjintää tai ulossulkemista kokenutta työntekijää/kollegaa. Rasismilla ja toiseuttamisella on laajoja vaikutuksia mielenterveyteen. Esihenkilön tulee olla turvallinen henkilö, jolle voi kertoa kokemuksista. Tausta ja muut henkilökohtaiset ominaisuudet eivät saa vaikuttaa esihenkilön tarjoamiin työn vastuisiin ja mahdollisuuksiin.
  4. Reflektoi omaa toimintaasi ja asenteitasi. “Puhuisinko näin suomalaisesta kollegasta?”, Pohdi omia etuoikeuksiasi. Ole valmis oppimaan uutta ja muuttamaan toimintaasi.
  5. Ennaltaehkäise rasismia ja syrjintää osallistamalla työyhteisöä. Puhukaa aiheesta ja pohtikaa tapojanne, esim. millä sanoilla viittaatte ulkomailta tulleisiin, osallistatteko kaikki tasavertaisesti, kulkeeko viestintä tasa-arvoisesti kaikille? Keskustelkaa turvallisesti. Älkää nostako tiettyjä henkilöitä tai painostako puhumaan kokemuksistaan vastoin tahtoaan.
  6. Mikäli koet kiusaamista, häirintää, syrjintää tai rasismia omassa yksikössäsi tai teet havainnon siitä, velvollisuutesi on kertoa siitä viipymättä esihenkilöllesi. Voit tarvittaessa tehdä työnantajalle virallisen ilmoituksen asian käsittelyä varten myös nimettömänä Whistleblowing -kanavaa käyttäen. 

(Lähde: Suomen Punainen Risti ja Esperi, kuva Suomen Punainen Risti)

Jaa artikkeli somessa

Mediadesk (ark. 9-15)
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme tai jätä palautetta

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 8-15.

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy*

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.

Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​

​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä.

Ethän lähetä lomakkeella arkaluonteisia tietoja, kuten terveystietoja.

Kiva kuulla, että olet kiinnostunut työskentelemään Esperillä. Löydät kaikki avoimet työpaikkamme urasivuiltamme.

Mukava kuulla, että olet kiinnostunut opintojen suorittamisesta oppisopimusmuotoisesti. Urasivuiltamme löydät lisätietoa aiheesta. Voit myös tiedustella kotimme oppisopimusmahdollisuuksista suoraan kodin esihenkilöltä sähköpostitse tai puhelimitse.

Mukava kuulla, että olet kiinnostunut suorittamaan työharjoittelusi Esperillä. Urasivuiltamme löydät lisätietoja siitä, millaista meillä on olla työharjoittelussa sekä ohjeet työharjoittelupaikan löytämiseen. Voit myös tiedustella kotimme työharjoittelumahdollisuuksista suoraan kodin esihenkilöltä sähköpostitse tai puhelimitse.

Soita ja kysy lisää 010 4088 000