Kehitysvammaisten valtakunnallinen teemaviikko 2019

01.12.2019
Etusivu > Tietoa meistä > Ajankohtaista > Kehitysvammaisten valtakunnallinen teemaviikko 2019

Joulukuun alussa, 1.-7.12., nostetaan esille kehitysvammaisten ihmisten oikeuksia Valtakunnallisella kehitysvammaisten teemaviikolla. Viikon aiheina ovat ”Oikeus hyvään palveluun ja yksilölliset tukimuodot”.

Samalla viikolla vietetään myös Kansainvälistä vammaisten päivää 3.12. ja Kansainvälistä vapaaehtoistoiminnan päivää 5.12. Kehitysvammaisten viikolla yhdistykset järjestävät tapahtumia ja tempauksia, joiden tarkoitus on mukavan tekemisen lisäksi lisätä tietoa kehitysvammaisten ihmisten oikeuksista. Lisätietoja teemaviikosta löydät Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n nettisivuilta.

Palvelumme kehitysvammaisille ja vammaispalvelun asiakkaille

Esperillä on useita kymmeniä kehitysvammaisten ja vammaispalvelun asiakkaiden koteja ympäri Suomen. Meillä on tarjolla eri asumismuotoja, joissa hoidon ja tuen määrä vaihtelee asukkaiden tarpeiden mukaan. Tarjoamme autettua asumista, ohjattu asumista, tukiasumista, tilapäistä asumista, asumisvalmennusta, päivätoimintaa, avotyötoimintaa ja työtoimintaa. Palvelutyyppeihin voit tutustua takemmin täällä.

Esperi Kodit ovat ryhmäkoteja. Asukkaalla on oma huone, jonka hän sisustaa oman maun mukaan. Lisäksi asukkaalla on käytössään kauniisti sisustetut ja esteettömät yhteistilat, joissa vietetään aikaa yhdessä harrastaen. Kotien arkeen kuuluu paljon yhteistä tekemistä, johon asukkaat osallistuvat voimiensa ja toiveidensa mukaan. Samalla opitaan ja harjoitellaan itsenäisen elämän taitoja.

Asukkaiden tarpeet, toimintakyky, elämäntilanne ja itsemääräämisoikeus otetaan huomioon kaikessa. Jokaisella asukkaalla on aina omahoitaja, joka vastaa yksilöllisestä huolenpidosta ja yhteydestä omaisiin ja auttaa tarvittaessa myös tukien ja etuisuuksien hakemisessa. 

Tutustu Esperin kehitysvammaisten ja vammaispalvelun asiakkaiden koteihin täällä.

Jaa artikkeli somessa
Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme tai jätä palautetta

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 8-15.

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy*

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.

Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​

​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä.

Ethän lähetä lomakkeella arkaluonteisia tietoja, kuten terveystietoja.

Kiva kuulla, että olet kiinnostunut työskentelemään Esperillä. Löydät kaikki avoimet työpaikkamme urasivuiltamme.

Mukava kuulla, että olet kiinnostunut opintojen suorittamisesta oppisopimusmuotoisesti. Urasivuiltamme löydät lisätietoa aiheesta. Voit myös tiedustella kotimme oppisopimusmahdollisuuksista suoraan kodin esihenkilöltä sähköpostitse tai puhelimitse.

Mukava kuulla, että olet kiinnostunut suorittamaan työharjoittelusi Esperillä. Urasivuiltamme löydät lisätietoja siitä, millaista meillä on olla työharjoittelussa sekä ohjeet työharjoittelupaikan löytämiseen. Voit myös tiedustella kotimme työharjoittelumahdollisuuksista suoraan kodin esihenkilöltä sähköpostitse tai puhelimitse.

Soita ja kysy lisää 010 4088 000