Ryhmäperehdytys antaa kesätyöntekijälle hyvän startin jo ennen töiden aloitusta.
Esperi Hoivakoti Rantakylän Helmessä kokeiltiin viime vuonna kesätyöntekijöiden ryhmäperehdytystä. Ideana on käydä tietyt perusasiat läpi jo ennen varsinaisten töiden aloitusta. Kokeilu sai paljon kiitosta, ja tänä vuonna ryhmäperehdytys toteutettiin toistamiseen 12.5., jolloin uudet kesätyöntekijät tulivat pariksi tunniksi Rantakylän Helmeen kuulemaan Esperin käytännöistä.
”Kun tunnukset, avainkaapit, järjestelmät ja peruskäytännöt on käsitelty etukäteen, pääsee kesätyöntekijä jo ensimmäisenä päivänä tutustumaan asukkaisiin, kollegoihin ja itse työhön”, kertoo yksikönjohtaja Minna Takkunen.
Tärkeää tietoa leppoisassa tunnelmassa
Rento perehdytystilaisuus alkoi pullakahveilla, minkä jälkeen Takkunen ja tiimivastaava Marjaana Waris esittelivät Rantakylän Helmen toimintaa. Tietoiskussa käytiin läpi eri vuorojen tehtäviä ja vastuualueita sekä Esperissä käytössä olevia järjestelmiä. Työntekijöille jaettiin muun muassa perehdytysvihkoset, joissa on työssä tarvittavaa tärkeää tietoa.
Kesätyöntekijät kiittelevät perehdytyksen sisältöä ja ilmapiiriä.
”Perehdytys oli hyvin toteutettu ja hyödyllinen, ja samalla pääsi näkemään muita Helmessä aloittavia henkilöitä”, kertoo Sini Piiroinen. ”Meille painotettiin, ettei kaikkea tarvitse muistaa ja osata heti. Perehdytyksen jälkeen voi lähteä turvallisin mielin aloittamaan työt Esperillä.”
Mediadesk (ark. 9-15)
010 408 7000
media@esperi.fi


