Ympärivuorokautisessa hoivassa jokainen asukas elää omannäköistään elämää. Vaikka sanat joskus unohtuvat ja muisti pettää, ei ihmisen tarina katoa, muistuttaa palveluasiantuntija Sirpa Laukala blogissaan.
Ihminen on paljon enemmän kuin diagnoosinsa – hän on isä tai äiti, ystävä, työntekijä, taistelija, selviytyjä. Siksi asukkaan aidolla tuntemisella on merkittävä rooli niin arjen sujuvuudessa kuin hyvinvoinnin tukemisessa.
Tutkimuksissa on osoitettu, että yksilöllisesti kohdennettu hoiva vähentää levottomuutta, masennusoireita ja jopa haastavaa käyttäytymistä (Sloane et al., 2004; Kolanowski et al., 2011). Asukkaan elämänhistorian tunteminen antaa hoitajalle avaimet ymmärtää tilanteita, jotka saattavat herättää pelkoa, surua tai aggressiota. Kun hoitaja tietää, mitä asukas on elämässään kokenut, hän osaa kohdata paremmin – ihminen tulee nähdyksi, ei vain hoidetuksi.
Käyttäytymisen ymmärtämiseen ei riitä vain tunteiden tunnistaminen. On tärkeää huomioida myös asukkaan perussairaudet, jotka voivat vaikuttaa käyttäytymiseen. Esimerkiksi muistisairaudet, aivoverenkiertohäiriöt, Parkinsonin tauti, masennus, ahdistuneisuushäiriöt tai kiputilat voivat ilmetä ärtyneisyytenä, vetäytymisenä tai jopa aggressiivisuutena. Usein taustalla on oire, joka ei pääse sanoiksi – kuten kipu, pelko, turhautuminen tai väsymys (Alzheimer’s Association, 2022).
Myös tavallinen vanheneminen vaikuttaa käyttäytymiseen: aistien heikkeneminen, reaktioaikojen hidastuminen, unen keventyminen ja muistin heikentyminen ovat osa normaalia ikääntymistä. Ne voivat lisätä epävarmuutta, herkkäreaktioisuutta ja kokemusta siitä, ettei pysy mukana tilanteissa. Kun ymmärrämme tämän, osaamme olla läsnä oikein – antaa aikaa, olla selkeitä ja ennen kaikkea olla turvallisia.
Usein muistisairaiden asukkaiden viestit ovat epäsuoria – katse, ilme, levottomuus tai yksittäinen sana voi kertoa paljon. Näissä hetkissä korostuu hoitajan kyky ”kuunnella” myös ilman sanoja. Tunnetaidot, rauhallinen läsnäolo ja sensitiivinen vuorovaikutus ovat hoivatyön ydintä. Validointimenetelmiä hyödyntämällä voimme kohdata ihmisen tunteet arvostavasti ja vastata niihin ilman korjaamista tai vähättelyä (Feil, 2003; Kontos & Naglie, 2009).
Pienet asiat merkitsevät. Se, että esimerkiksi tarjoamme aamukahvin juuri niin kuin asukas on tottunut – vahvana ja ilman maitoa. Tai että laitamme radion päälle hänen nuoruutensa suosikkikanavalle tai muistamme, ettei sininen väri tunnu hänestä turvalliselta. Nämä teot eivät ole pieniä – ne ovat siltoja hänen maailmaansa.
Kun tunnemme asukkaan, osaamme toimia ennakoivasti ja inhimillisesti. Vältämme tilanteita, jotka aiheuttaisivat levottomuutta, ja tuemme hetkiä, jotka tuovat iloa. Tieto auttaa – mutta sydän ja läsnäolo tekevät siitä hoivaa.
Hoitotyön ytimessä on kysymys:
”Kuka on tämä ihminen, jota nyt kohtaamme?”
Sirpa Laukala
palveluasiantuntija, ikäihmisten palvelut
Esperi Care
Mediadesk (ark. 9-15)
010 408 7000
media@esperi.fi
