Yhä useampi ihminen yhteiskunnassamme elää muistisairauden kanssa. Kyse ei ole vain, sosiaali- ja terveydenhuollon ja ikäihmisten palveluiden asiasta, vaan koko yhteiskunnan asiasta, muistuttaa palveluasiantuntija Sirpa Laukala Esperin blogissa.
Kohtaamme muistisairautta sairastavia ihmisiä kaupassa, bussissa, harrastuksissa, tapahtumissa ja omissa yhteisöissämme. Siksi tarvitsemme tietoa, mutta ennen kaikkea asennetta ja taitoa kohdata toinen ihminen arvostavasti.
Muistisairaus ei tee ihmisestä sivustakatsojaa
Muistin muuttuminen voi vaikuttaa toimintakykyyn ja tapaan hahmottaa ympäröivää maailmaa. Se ei kuitenkaan vie ihmisyyttä, persoonaa, tunteita eikä tarvetta kuulua joukkoon.
Me kohtaamme ihmisen.
Ihmisen, jolla on oma historiansa, mieltymyksensä, vahvuutensa ja mielipiteensä. Ihmisen, joka haluaa edelleen osallistua, vaikuttaa ja kokea olevansa tarpeellinen.
Sairaus ei tee ihmisestä sivustakatsojaa omassa elämässään. Siksi meidän kannattaa kysyä itseltämme: puhummeko ihmiselle vai hänen ohitseen? Teemmekö hänen puolestaan vai annammeko mahdollisuuden tehdä itse?
Muistiystävällisessä yhteiskunnassa emme ensimmäisenä kysy, mihin ihminen ei enää pysty. Kysymme:
Mihin hän pystyy – ja miten voimme mahdollistaa sen?
Arvostava kohtaaminen on kansalaistaito
Meidän kaikkien ei tarvitse olla muistisairauksien asiantuntijoita. Arvostavaa vuorovaikutusta voimme kuitenkin opetella.
Voimme antaa aikaa, kuunnella loppuun ja kysyä sen sijaan, että oletamme. Meidän ei tarvitse korjata jokaista väärää sanaa tai muistikuvaa.
Tähän validoiva vuorovaikutus tarjoaa hyvän näkökulman. Jos ihminen sanoo:
”Minun pitää päästä kotiin.”
Voimme vastata: ”Sinähän olet jo kotona.”
Tai voimme kysyä:
”Sinulla taitaa olla ikävä kotiin. Millainen sinun kotisi oli?”
Ensimmäisessä korjaamme muistikuvaa. Jälkimmäisessä kohtaamme ihmisen ja hänen tunteensa.
Sairauden edetessä sanat sekä kyky hahmottaa aikaa ja paikkaa voivat muuttua. Ihminen ei silti katoa. Katse, kosketus, äänen sävy, liike ja tunne voivat edelleen olla tapoja olla yhteydessä.
Tapamme toimia heijastaa asennettamme
Muistiystävällinen yhteiskunta ei synny vain palveluista tai ammattilaisten osaamisesta. Se syntyy meidän kaikkien tavasta toimia – ja siitä, millaisena näemme toisen ihmisen.
Kohtaammeko hänet vertaisenamme? Annammeko hänelle aikaa ja tilaa toimia itse?
Asenteemme näkyy pienissä arjen tilanteissa: annammeko kaupan kassalla hieman enemmän aikaa, uskallammeko auttaa bussissa ja puhummeko ihmiselle emmekä hänen ohitseen. Emme tee automaattisesti puolesta, vaan annamme mahdollisuuden osallistua, vaikuttaa, onnistua ja olla tarpeellinen.
Arvostava ja validoiva vuorovaikutus ei ole vain ammattilaistaito. Se on kansalaistaito.
Muistisairauksien yleistyessä meidän on yhteiskuntana opeteltava elämään niiden kanssa.
Muistiystävällinen yhteiskunta rakennetaan kohtaaminen kerrallaan.
Sirpa Laukala
palveluasiantuntija
