Tapamme toimia

Etusivu > Tietoa meistä > Tapamme toimia

Teemme tärkeää ja merkityksellistä työtä. Toimintaamme ohjaavat arvomme. Toimintatapojen toteuttamisen tukemiseksi on tarkempia yhtiötasoisia linjauksia sekä ohjeita. Esperin hallitus on hyväksynyt nämä toimintaamme ohjaavat periaatteet 20.5.2021.

Noudatamme kaikessa toiminnassamme voimassa olevia lakeja ja määräyksiä. Lisäksi noudatamme YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa määriteltyjä ihmisoikeuksia, joita ovat mm. mielipiteen- ja uskonnonvapaus, ihmisten tasa-arvoisuus sekä syrjinnän kielto. Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.

Toimintaamme ohjaavat periaatteet koskevat koko henkilöstöä ja johtoa. Esperi on sitoutunut näihin toimintaperiaatteisiin ja edellytämme, että periaatteita noudatetaan ja niiden toteutumista edistetään kaikilla tasolla. Esihenkilöt vastaavat siitä, että henkilöstö tuntee ja ymmärtää periaatteiden sisällön ja vaatimukset. Periaatteiden läpikäynti kuuluu henkilöstön työhöntuloperehdytykseen.

Rohkaisemme jokaista ilmoittamaan välittömästi epäillessään toimintaperiaatteen vastaista toimintaa. Voit tehdä ilmoituksen omalle esihenkilöllesi tai organisaatiossa tämän yläpuolella olevalle esihenkilölle. Käytössäsi on myös Whisteblowing-kanava, jonka kautta voit halutessasi ilmoittaa myös nimettömästi epäilemästäsi väärinkäytöksestä.

1. Noudatamme lakia

Noudatamme toiminnassamme lakia ja säännöksiä sekä viranomaisten ohjeita.

2. Olemme avoimia ja rehellisiä

Pidämme antamamme lupaukset toisiamme, asiakkaitamme ja muita sidosryhmiämme kohtaan. Käymme avointa vuoropuhelua niin sisäisten kuin ulkoisten sidosryhmiemme kanssa. Kerromme toiminnastamme läpinäkyvästi ja avoimesti.

3. Kohtelemme toisiamme reilusti

Käyttäydymme asiallisesti ja reilusti toisiamme kohtaan emmekä syrji ketään. Arvostamme toistemme työtä. Kunnioitamme toistemme yksilöllisyyttä ja työyhteisöjemme monimuotoisuutta ja toimimme tasa-arvoisesti.

4. Kilpailemme reilusti

Pyrimme vaikuttamaan kilpailutuksiin aktiivisesti ja avoimesti siten, että niiden sisältö vastaa meidän vastuullisen sopimisen periaatteita. Teemme yhteistyötä toimialojemme kehittämisessä toimialajärjestöjen ja muiden yhteisöjen kautta kilpailulainsäädännön sallimissa puitteissa. Nostamme esille omat vahvuutemme, emme kilpailijoiden heikkouksia.

5. Olemme lahjomattomia

Emme ota vastaan emmekä anna lahjuksia. Arvoltaan kohtuulliset lahjat ja kiinteästi liiketoimintaan liittyvä vieraanvaraisuus on sallittua. Toimimme aina yrityksen edun mukaisesti, emmekä anna henkilökohtaisen tai lähipiirin edun vaikuttaa päätöksiimme.

6. Emme tingi turvallisuudesta

Olemme yhdessä vastuussa työpaikkamme ja asukkaidemme turvallisuudesta ja tapaturmia ehkäisevän toimintakulttuurin edistämisestä. Emme epäröi puuttua epäkohtiin ja ryhtyä korjaaviin toimiin, jos havaitsemme turvallisuutta vaarantavia tilanteita tai käytöstä.

7. Noudatamme hyvää hallintotapaa

Toimimme hyvää hallintotapaa noudattaen kaikilla organisaatiotasoilla. Toimintatapamme ja hallintomme ovat läpinäkyviä.

8. Toimimme vastuullisesti

Kehitämme toimintamme vastuullisuutta tavoitteellisesti sidosryhmiämme kuunnellen. Noudatamme vastuullisen sopimisen periaatteista. Tunnistamme ja seuraamme toimintamme ympäristövaikutuksia.

9. Huolehdimme tietosuojasta

Käsittelemme liiketoimintaan liittyvää luottamuksellista tietoa sekä henkilöstön, asukkaiden ja sidosryhmien henkilötietoja hyvien tietojenkäsittelyperiaatteiden ja sovellettavan lainsäädännön mukaisesti.

Kysy lisää palveluistamme tai jätä palautetta

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä