Ulkomaalaisten työntekijöiden näkökulma

08.05.2025
Etusivu > Ajankohtaista > Ulkomaalaisten työntekijöiden näkökulma

Esperissä kartoitettiin ulkomaalaisten työntekijöiden kokemuksia ja kehitystoiveita.

Helmikuussa toteutettuun kyselyyn vastasi 416 henkilöä, mikä on 43 % yrityksen kaikista ulkomaalaisista työntekijöistä. Ulkomaalaisella tarkoitetaan henkilöä, jolla ei ole Suomen kansalaisuutta. Kyselyssä selvitettiin heidän kokemuksiaan ja kehitystoiveitaan työskentelystä Esperissä. 

Kiitosta, haasteita ja toiveita

Vastaajat antoivat runsaasti kiitosta esihenkilöiden lähestyttävyydelle ja tuelle sekä rekrytointiprosessille ja työyhteisöille. Suomi koettiin turvalliseksi maaksi, ja suurin osa vastaajista koki sopeutuneensa hyvin. Myös opintoihin oltiin keskimäärin tyytyväisiä.

Suurimpana haasteena pidettiin suomen kieltä. Kollegoilta toivottiin kärsivällisyyttä ja selkeää viestintää. Suosituimmaksi tavaksi oppia suomea koettiin kielen harjoittelu työssä työkavereiden ja asiakkaiden kanssa, mikä korostaa sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitystä kielen oppimisessa.

”Työ ei ole vaikeaa, mutta kieli on – emme muista kaikkia sanoja hetkessä.”

”Jos jokin on meille epäselvää, selitä se ystävällisesti, yksinkertaisesti ja kärsivällisesti sen sijaan, että tekisit nopeita arvioita kyvyistämme. Yritä nähdä asiat meidän näkökulmastamme.”

Vastaajat toivoivat lisätietoa erityisesti urakehityksestä, HR-asioista ja työtehtävistä. Erilaisten kielikoulutusten lisäksi mainintoja saivat toiveet täydennyskoulutuksille, kuten hätätilanneosaaminen, vammaistyö ja sairaanhoitajaksi kouluttautuminen.

Kohti osallistavampaa työyhteisöä

Lähes neljännes vastaajista kertoi kokeneensa työssä rasismia tai syrjintää. Mainintoja saivat esimerkiksi huono kohtelu kielitaidon vuoksi sekä joutuminen asukkaan tai tämän läheisen rasismin kohteeksi. Osa koki tulevansa eristetyksi vaativampien tehtävien oppimiselta, mikä estää kehittymistä niissä.

”Emme hyväksy rasismia tai syrjintää, ja teemme jatkuvasti toimenpiteitä niiden kitkemiseksi”, toteaa henkilöstöjohtaja Turo Turja. ”Madallamme kynnystä ilmoittaa epäasiallisesta kohtelusta ja puutumme kaikkiin tapauksiin. Panostamme myös ennaltaehkäisyyn yhä vahvemmin.”

Esperi on sitoutunut edistämään henkilöstön kielitaidon kehittymistä ja kehittämään työyhteisöään yhä osallistavammaksi.

”Hyvänä esimerkkinä on pian valmistuva verkkokurssi, Osallistava työyhteisö ja kulttuurinen monimuotoisuus”, kertoo Esperin HR-asiantuntija Varpu Ahtonen. ”Koko henkilöstön tuki ja ymmärrys ovat avainasemassa tasa-arvoisen ja välittävän työpaikan rakentamisessa.”
 

Jaa artikkeli somessa

Mediadesk (ark. 9-15)
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme tai jätä palautetta

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä