Valvira on päättänyt Ulrikan valvonnan – Esperi lopettaa Ulrikan toiminnan toistaiseksi

22.08.2019
Etusivu > Ajankohtaista > Valvira on päättänyt Ulrikan valvonnan – Esperi lopettaa Ulrikan toiminnan toistaiseksi

Kristiinankaupungin ja Esperin yhteisen näkemyksen mukaan ikäihmisten tarvitsema hyvä ja laadukas hoiva pystytään tällä hetkellä toteuttamaan kaupungin Kristiinakodissa, jossa on nyt riittävä määrä vapaita paikkoja Ulrikan asukkaiden sinne siirtämiseksi. Tästä syystä Esperi on tehnyt ilmoituksen Ulrikan toiminnan lopettamisesta toistaiseksi.

Esperi ja Kristiinankaupunki ovat kuluneen vuoden aikana neuvotelleet useita kertoja ratkaisuista, joilla on varmistettu laadukkaan ja hyvän hoivan toteutuminen ja edellytyksistä, joiden avulla hoivakoti Ulrikan toiminnan siirtyminen takaisin Esperin toiminnaksi olisi ollut mahdollista.

Tänä aikana syntyi syvempi ymmärrys vallitsevasta tilanteesta ja toimintaympäristön edellytyksistä. Kristiinankaupungin ja Esperin yhteisen näkemyksen mukaan ikäihmisten tarvitsema hyvä ja laadukas hoiva pystytään tällä hetkellä toteuttamaan kaupungin Kristiinakodissa, jossa on nyt riittävä määrä vapaita paikkoja Ulrikan asukkaiden sinne siirtämiseksi. Tästä syystä Esperi on tehnyt ilmoituksen Ulrikan toiminnan lopettamisesta toistaiseksi. Palvelutarvetta voidaan Kristiinankaupungin mukaan arvioida uudelleen esimerkiksi puolen vuoden päästä.

Kysy lisää palveluistamme

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä