Yksikönjohtajaksi auttamisen tahdosta – Anu saa valjastaa kaiken osaamisensa hyötykäyttöön Esperillä

04.04.2022
Etusivu > Ajankohtaista > Yksikönjohtajaksi auttamisen tahdosta – Anu saa valjastaa kaiken osaamisensa hyötykäyttöön Esperillä

Esperin Hoivapalvelukeskus Tilkan yksikönjohtaja Anu Metsälä tiesi jo varhain, että ihmisten auttaminen on hänelle ainoa oikea urapolku. Nuoruuden positiiviset kokemukset isovanhempien kanssa sytyttivät kipinän erityisesti ikäihmisten hoivatyöhön. Nyt Anu johtaa Esperin suurinta ikäihmisten asumispalveluita tuottavaa kotia oma sisäinen palo vahvuutenaan. Sitä Anu ei olisi uskonut todeksi vielä muutama vuosi sitten. 

Vielä pari vuotta sitten Anu oli pattitilanteessa. Hän teki työtä, joka ei enää tarjonnut uutta ammatillista haastetta. Anulle osastonhoitajan työ oli jo niin tuttua, että se oli muodostunut vähitellen esteeksi hänen ammatilliselle kehitykselleen. Sairaanhoitajan, fysioterapeutin ja pian yhteiskuntatieteiden maisterin paperit takataskussaan, Anu tahtoi valjastaa kaiken osaamisensa hyötykäyttöön. 

“Olin tehnyt osastonhoitajan työtä jo useamman vuoden ajan, kunnes työ alkoi pyöriä ikään kuin omaa kehäänsä. Tuntui, että työ ei vienyt minua ammatillisesti enää eteenpäin. Silloin päätin, että haluan saada laajempaa näkökantaa, ja katsoa mahdollisuuksia hiekkalaatikon ulkopuolelta”, Anu kertoo.  

Oiva aika uusille tuulille tuli nopeammin mitä Anu osasi odottaa. Anu viimeisteli maisteriopintojaan ja rohkaistui hakemaan Esperin ulkoisen laaturyhmän tutkijan tehtävään. Pian Anu sai kuulla tulleensa valituksi kovasti haluamaansa pestiin. 

“Olin riemuissani, sillä tiesin, millaisten huippuammattilaisten kanssa pääsisin töitä tekemään. Pääsisin jatkamaan töitä rakkaalla hoiva-alalla ikäihmisten parissa, mutta silti ihan uudenlaisessa tehtävässä”, Anu kertoo pohdinnoistaan. 

Hetken päästä Anun tutkija-nimike vaihtui laatupäällikön titteliin ja syksyllä 2021 Esperin ikäpalveluiden liiketoimintajohtajalla Arnella oli ehdotus, josta Anu ei halunnut kieltäytyä – yksikönjohtajan paikka Hoivapalvelukeskus Tilkassa. Anulle tarjolla ollut mahdollisuus oli epätodellinen, mutta hän näki edessään tilaisuuden, joka veisi häntä aimo harppauksen eteenpäin. 

”Tiesin, että tämä on vastuullinen tehtävä, jossa pääsisin laittamaan kaiken osaamiseni likoon.”

“Arnen ehdotus oli minulle suuri luottamuksen osoitus. Henkilökohtaisesti näin tehtävässä mahdollisuuden auttaa yhä konkreettisemmin ihmisiä ja viedä hoivapalveluita askeleen eteenpäin täällä. Tiesin, että tämä on vastuullinen tehtävä, jossa pääsisin laittamaan kaiken osaamiseni likoon”, Anu summaa.

Opastavan esihenkilön tuki tuo turvaa arjen vaihtelevissa hetkissä 

Työ Tilkan yksikönjohtajana tuo tullessaan vaihtelevia päiviä, joissa Anu tietää voivansa turvautua esihenkilönsä Marjutin tukeen. Oli kyseessä sitten tiimin johtamiseen liittyviä ihmetyksen aiheita tai vain henkistä rohkaisun tarvetta. 

”Tuntuu, että on tilanne mikä tahansa, minun asiani on esihenkilölleni aina tärkeä.”

“Marjut on esihenkilönä erityislaatuinen. Tuntuu, että on tilanne mikä tahansa, minun asiani on hänelle aina tärkeä. Voin luottaa, että saan Marjutilta neuvoa ja apua joka tilanteessa”, Anu sanoo. 

Anu toimii itse lähiesihenkilönä kolmelle tiimiesihenkilölle ja haluaa olla esimerkki vastuullisesta johtajasta. Niinpä Marjutilta saamiaan oppeja Anu haluaa viedä eteenpäin myös omalle tiimilleen. Anu kertoo, että vankan taustatuen ansiosta hän uskaltaa pistää koko ammattitaitonsa peliin Esperillä. 

“Henkinen tuki on minulle kaikista merkityksellisintä täällä. Tiedän, että tekemiseeni luotetaan Esperillä toimitusjohtajaa myöten 100-prosenttisesti. Se tuntuu hyvältä, ja on minulle merkki vastuullisesta työnantajasta”, Anu sanoo. 

Anu saa laittaa moniosaamisensa likoon ja ideoida uutta Esperillä

Anu kertoo, että Esperillä hän saa toteuttaa omaa uraunelmaansa eli auttaa ihmisiä työkseen. Hän saa tehdä työtä omannäköisesti ja ideoida arjen pyörteissä myös uutta. 

“Esperillä saan käyttää osaamistani ja ammattitaitoani täysimääräisesti. Vaikka kyseessä on suuri organisaatio, meillä on hyvin matala hierarkia täällä. On mahtavaa, että saan ideoida uutta, ja ideoitani kuunnellaan herkällä korvalla. Olen kiitollinen siitä”, Anu kertoo. 

”Tiedän, että tekemiseeni luotetaan Esperillä toimitusjohtajaa myöten 100-prosenttisesti. Se tuntuu hyvältä.”

Luontaisesti kehittymishaluinen Anu saa yksikönjohtajana kaipaamansa haastetta Esperillä. Hoitoalan monitaitajana Anu kokee, että Esperi on se paikka, jossa hänellä on mahdollisuus oppia yhä joka päivä uutta. 

“Esperillä on rohkeus uudistaa ja uudistua. Kyky kehittää asioita pitää myös minun tehtäväni sopivan haastavana. Uskon, että missään muualla en pääsisi vahvistamaan itseäni ammattilaisena näin paljon kuin täällä”, Anu summaa. 

Lue myös:

Keväällä 2022 jokainen #töissäesperillä käy läpi valmennuksen, jossa käsitellään vastuullista työkäyttäytymistä >>

Miten hyvä johtaminen vaikuttaa hoitajan elämään Esperillä? >>

Millaisia mahdollisuuksia Esperi tarjoaa hoitoalan ammattilaisille työuran ja elämän erilaisiin toiveisiin ja tarpeisiin? >>

Jaa artikkeli somessa

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

 

 

 

Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä