Esperi Hoivakoti Editiä vastaan esitettyihin väitteisiin suhtaudutaan vakavasti

17.09.2024
Etusivu > Ajankohtaista > Esperi Hoivakoti Editiä vastaan esitettyihin väitteisiin suhtaudutaan vakavasti

Esperin sekä AVI:n ja HVA:n tekemissä tarkastuksissa ei ole noussut huomautettavaa Hoivakoti Editin toiminnasta.

Svenska Yle ja Österbottens Tidning ovat 16.9. nostaneet uutisointiinsa Esperi Hoivakoti Editin ja väitteitä siellä epäillyistä laiminlyönneistä. Kolme kodin entistä työntekijää on kertonut medialle Editissä olleen ongelmia henkilöstötilanteessa, lääkkeiden käsittelyssä ja hygieniassa.

Esperissä tällaisiin ilmoituksiin ja tilanteisiin suhtaudutaan aina erittäin vakavasti.  Tässä tapauksessa emme kuitenkaan ole löytäneet väitteille tukea Editin nykyisestä toiminnasta.

”Omien raportointijärjestelmiemme kautta ei ole tullut esiin mitään, mikä tukisi medialle esitettyjä väitteitä”, Esperin aluepäällikkö Patrik Ekström kertoo.

Myöskään AVI:n ja HVA:n tarkastuksissa ei ole ilmennyt huomautettavaa.

”Mikään ei viittaa siihen, että mediassa kerrottuja tilanteita tai ongelmia olisi ilmennyt viime vuosina. Olemme keskustelleet ja selvittäneet tilannetta henkilökunnan kanssa. Koti kohtasi haasteita sen toiminnan alussa: yksikönjohtaja vaihtui useita kertoja, henkilöstön rekrytointi oli vaikeaa ja vaihtuvuus oli suurta. Viimeisen neljän vuoden aikana Editissä on otettu suuria edistysaskeleita, ja tilanne on muuttunut radikaalisti parempaan. Asiakaspalaute on ollut viime vuosina myönteistä, rekrytoinnin haasteet ovat helpottaneet ja johtaminen selkeytynyt”, Ekström kertoo.

Kun Yle Svenska lähestyi Esperiä alkusyksystä, kutsuimme toimituksen tutustumaan Editiin. Toimittaja vieraili kodissa ja haastatteli samalla yksikön päällikköä ja aluejohtajaa. Tiedotimme asukkaidemme läheisiä etukäteen tulevasta uutisoinnista.

Asukkaidemme sekä heidän läheistensä antamat arviot Editin toiminnasta ovat hyvällä tasolla: NPS 50 ja 29 rNPS (asteikolla -100-100).

 

Jaa artikkeli somessa

Mediadesk (ark. 9-16)
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä