Esperi ostaa Turun seudulla kolme hoivakotia

07.11.2023
Etusivu > Ajankohtaista > Esperi ostaa Turun seudulla kolme hoivakotia

Kaupan myötä Esperille siirtyvät Turussa sijaitseva Runoskylä, toisin sanoen Emmi-koti ja Otso-koti sekä Kaarinassa sijaitseva Emmin Kammari.

Esperi jatkaa suunnitelmallista kasvuaan. 3.11.2023 solmitun osakekaupan myötä Esperi-koteihin Turussa liittyvät Turun Katariina koti Oy:n Emmi-koti ja Turun Otso Oy:n Otso-koti sekä Emmin Kammari Oy Kaarinassa. Asukaspaikkoja kodeissa on yhteensä 68.

Kaikkien kolmen yrityksen työntekijöiden työsuhteet jatkuvat entisellään.

Ikäihmisille tarkoitettuja vaativan muistisairaiden ympärivuorokautisen asumisen palveluja on kaupan kohteena olevissa hoivakodeissa ollut tuottamassa kaksi yrittäjäpariskuntaa.

Otso-kodista luopuvat Ulla ja Risto Korpela ovat siirtymässä pois työelämästä. Emmi-kodin Päivi ja Jarmo Tähkäpää puolestaan ovat tehneet mittavan kolmenkymmenen vuoden yrittäjäuran hoiva-alalla. Yrittäjät jäävät tukemaan muutosta muutamaksi kuukaudeksi.

”Olemme molemmat iloisia siitä, että hoivakodeille on löytynyt jatkaja, joka haluaa kehittää kotien toimintaa edelleen. Työ on ollut merkityksellistä, mutta nyt on tullut osaltamme oikea aika muutokselle. Kiitämme lämpimästi kaikkia, joiden kanssa olemme saaneet tehdä yhteistyötä vuosien varrella,” toteavat Päivi Tähkäpää ja Ulla Korpela.

”Runoskylän ja Emmin Kammarin asukkaat saavat Esperistä hyvän jatkajan kotien toiminnalle. Haluamme oppia siellä hyväksi havaituista toimintatavoista ja kehittää yhdessä toimintaa edelleen”, sanoo Esperin Ikäihmisten palveluista vastaava liiketoimintajohtaja Arne Köhler.

Lisätietoja antavat:

Ulla Korpela, Otso-koti, puh. 050 563 3949
Päivi Tähkäpää, Emmi-koti ja Emmin Kammari, puh. 040 701 1556
Patrik Ekström, Esperin aluepäällikkö, puh. 050 472 6271, Patrik.Ekstrom@esperi.fi

Tietoja Otso-kodista

  • Sijainti: Runosmäki, Turku
  • Uusi yksikön nimi: Esperi Hoivakoti Emmi ja Otso
  • Liikevaihto 1,3M
  • Henkilöstön määrä 20
  • Asukaspaikkojen määrä 20
     

Tietoja Emmi-kodista

  • Sijainti: Runosmäki, Turku
  • Uusi yksikön nimi: Esperi Hoivakoti Emmi ja Otso
  • Liikevaihto 2,3M
  • Henkilöstön määrä 29
  • Asukaspaikkojen määrä 36
     

Tietoja Emmin kammarista

  • Sijainti: Kaarina
  • Uusi yksikön nimi: Esperi Hoivakoti Emmin Kammari
  • Liikevaihto 0,75M
  • Henkilöstön määrä 10
  • Asukaspaikkojen määrä 12
Jaa artikkeli somessa

Mediadesk (ark. 9-16)
010 408 7000
media@esperi.fi

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

Jaa artikkeli somessa

Kysy lisää palveluistamme tai jätä palautetta

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä