Perinteen mukaisesti haluamme tänäkin vuonna antaa yhteistyökumppaneillemme merkityksekkään lahjan lahjoittamalla vuosittain joulukortti- ja lahjavarat hyvään tarkoitukseen. Tänä vuonna tuemme MIELI ry:n toimintaa.
Haluamme antaa yhteistyökumppaneillemme merkityksekkään lahjan lahjoittamalla vuosittain joulukortti- ja lahjavarat hyvään tarkoitukseen. Aiempina vuosina olemme tukeneet muun muassa Pelastakaa lapset ry.n, Sos-lapsikylän ja Punaisen Ristin toimintaa.
Lahjoituskohteen päätti oma henkilöstömme äänestämällä eri hyväntekeväisyyskohteista. Valinnassa painoi eniten huoli nuorista ja heidän jaksamisesta.
MIELI ry tarjoaa koulutuksia ja materiaaleja lasten ja nuorten kanssa toimiville ammattilaisille neuvoloissa, varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja nuorisoalalla. MIELI ry:tä tukemalla autamme muun muassa ammattilaisia vahvistamaan lasten ja nuorten mielenterveystaitoja, tarjoamaan varhaista tukea vaikeisiin tilanteisiin sekä ohjaamaan lapsia ja nuoria tarvittaessa saamaan apua.
Tiesitkö, että meillä on 50 mielenterveyspalveluiden yksikköä ympäri Suomen? Palveluidemme toimintaa ohjaa MIELI-toipumisorientaatio.
Toipumisorientaation mukaisesti asukas määrittelee yhdessä häntä tukevan henkilöstön kanssa, mitä kuntoutuminen ja hyvä elämä hänelle tarkoittaa. Toipumisorientaation keskeisiä asioita kuvataan CHIME-mallilla (engl. connection, home, identity, meaning, empowerment). Esperillä CHIME-malli tullaan tuntemaan nimellä MIELI:
M = Mahdollistaminen (Empowerment);
I = Ilo ja toivo (Hope);
E = Elämän merkityksellisyys (Meaning);
L = Liittyminen yhteisöön (Connectedness);
I = Identiteetti (Identity).
Lue lisää mielenterveyskuntoutujien palveluistamme täältä ja katso video toipumisorientaatiostamme YouTubesta: Hyvä mieli on meille pääasia!
Jokainen mieli on arvokas.
Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi
Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi