Sohvaperunaa voi kauhistuttaa ajatus, että pitäisi liikkua rivakasti 30 minuuttia joka päivä. Ei tarvitse. Riittää että löhöilee 10 minuuttia tavallista vähemmän, sillä vähäinenkin liikunnan lisäys edistää sydänterveyttä. Vanheneminen ei itsessään muuta tai estä liikkumista ja aktiiviset liikkujat pystyvät tekemään vielä 90-vuotiaana melko lailla kaikkea sitä, mitä nytkin.
Suomessa vietetään parhaillaan vanhustenviikkoa ja tänään, 8.10., on valtakunnallinen iäkkäiden ulkoilupäivä. Vanhenemisen onnen tekijöistä olen puhunut aktiivisesti jo pitkään. Yksi niistä on ulkoilu ja erityisesti liikunta, joka on yksi elämän tärkeimmistä eliksiireistä. Ihminen on luotu liikkuvaksi ja liikunta parantaa elämänlaatua sekä pidentää elämää keskimäärin sen verran, kuin käytät liikuntaan aikaa. Kaikkia ei motivoi liikkumaan ajatus elämän pidentämisestä, vaan sen kautta saatavat hyvinvoinnin kokemukset ja elämykset. Näin on myös itselläni. Heräsin säännölliseen liikuntaan vasta 60 –vuotiaana, kun tajusin, etten voi sitä enää myöhemmäksi lykätä. Olen siitä lähtien muun muassa kävellyt kaikki portaat, vaikka myönnettävä on, että Tampereen Torni hotellin 19. kerrokseen kipuaminen teki tiukkaa.
Vanheneminen ei itsessään muuta tai estä liikkumista ja aktiiviset liikkujat pystyvät tekemään vielä 90-vuotiaana melko lailla kaikkea sitä, mitä nytkin. Liikunnan äärimuodot voivat vaikeutua, vaikka onhan 100-vuotias hypännyt laskuvarjolla ja yli 90-vuotiaat juosseet maratoneja. Tulokset kyllä heikentyvät ja metsäisessä maastossa liikkuminen hankaloituu tasapainon heikentymisen myötä. Monipuolinen ympäristö kuitenkin ylläpitää toimintakykyä ja siksi en itse suosittelekaan helpottamaan omaa elämää liian aikaisessa vaiheessa tekemällä ympäristöstä esteetöntä. Aktiivinen voi olla myös kotona tai puutarhassa ja esimerkiksi kodin portaiden nouseminen on tärkeää treeniä reisille. Sohvaperunaa voi kauhistuttaa ajatus, että pitäisi liikkua rivakasti 30 minuuttia joka päivä. Ei tarvitse. Riittää että löhöilee 10 minuuttia tavallista vähemmän, sillä vähäinenkin liikunnan lisäys edistää sydänterveyttä.
Kun ihminen vanhenee ja toimintakyky haurastuu sekä tulee lihaskatoa, niin tilanne ei kuitenkaan korjaannu enää 10 minuutin liikunnalla. Moni menettää liikuntakykynsä sairaalassa makuuttavan hoitokulttuurin vuoksi. Silloin tarvitaan noin vuosi pitkäkestoista ja intensiivistä treeniä ennen kuin lihakset jälleen vahvistuvat. Tällaisessa tilanteessa kuntoon tuleminen on kivuliasta ja omaisten onkin ymmärrettävä, että mummon ja vaarin pitää itse ponnistella. Hyvä omainen ja hoitaja tuntee ja tietää, mistä ihminen on kiinnostanut, mistä hän pitää ja mitä hän on harrastanut ja voi siten motivoida mummoa ja vaaria kuntoilemaan.
Liikkuminen pitää mahdollistaa joka iässä ja iäkäs aikuinen haluaa yleisesti ottaen samoja asioita kuin muutkin: mennä kirkkoon, pubiin, kirjastoon eli sinne missä muutkin aikuiset käyvät. Jos yksin liikkuminen ei onnistu, niin sitten voi liikkua yhdessä ryhmän kanssa tai oman läheisen tai hoitajan tukemana. Viranomaisohjeita ja –säädöksiä on tarkistettava siten, että ne mahdollistavat hoivakodin asukkaiden vapaamman liikkumisen. Hoitokulttuurin, ajattelutapojen ja toimintakulttuurin muutosta tarvitaan kuitenkin ihan meiltä kaikilta. Meidän pitää kaikkien ymmärtää, että vanhus on iäkäs aikuinen, joka saa tehdä itseään koskevia, muiden mielestä hölmöjä asioita. Hän päättää omasta elämästään. Siihen kuuluu se, että saa vapaasti liikkua. Oma tahto onkin syytä kirjoittaa hoitotahtoon. Omaan hoitotahtooni olen esimerkiksi kirjoittanut, että haluan kävellä 3000 askelta päivässä, juoda alkoholitonta olutta, syödä tummaa suklaata ja Stockmannin Hulluille päiville on päästävä. Liikunnassa ratkaisevaa on oma tavoite. Sellainen, jota kohti pyrkiä ja jota toteuttaa joka päivä. Minulle se on 8-10 kilometriä hyötyliikuntaa.
Vanhenemisen onni – samoin kuin liikunnankin – on siinä, että ymmärtää jokaisen vuoden olevan arvokas eikä vuosien arvo vähene iän myötä.
Jaakko Valvanne
geriatrian professori, emeritus
Esperin ulkoisen laaturyhmän jäsen
**
Esperin ikäihmisten hoivakodit ovat osallistuneet jo useana vuotena Ikäinstituutin Vie Vanhus Ulos –kampanjaan, jolla edistetään ja tehdään näkyväksi ikääntyneiden oikeutta turvalliseen ulkoiluun. Esperin hoivakotien ulkoiluihin voi tutustua sivuillamme.
