Mitä tarkoittaa yhteisöllinen asuminen?
Yhteisöllinen asuminen
Yhteisöllinen asuminen on sosiaalihuoltolain mukaista asumispalvelua, jossa ikääntynyt, vammaispalvelujen asiakas tai mielenterveyskuntoutuja asuu omassa asunnossaan tai huoneessaan ja saa apua ja tukea päiväsaikaan hoitohenkilökunnaltamme. Yhteisöllinen asuminen on itsenäisempää kuin ympärivuorokautinen asumispalvelu eikä sisällä hoivaa yöaikaan.
Palvelu tunnetaan entuudestaan myös nimillä tavallinen palveluasuminen ja kevythoiva. Uusi nimitys, yhteisöllinen asuminen, tuli voimaan 1.1.2023 asumispalvelujen uudistuksen myötä.
Kenelle yhteisöllinen asuminen sopii?
Esperillä yhteisöllinen asuminen on turvallinen, kodinomainen ja yhteisöllinen vaihtoehto silloin, kun kotihoidon palvelut eivät enää riitä, mutta ympärivuorokautista hoivaa ei vielä tarvita. Palvelu sopii henkilölle, jonka toimintakyky on alentunut, mutta joka tulee toimeen suurimmaksi osaksi itsenäisesti ja saattaa tarvita tukea esimerkiksi lääkehuollossa tai ruokailussa. Asukas ei tarvitse apua yöaikaan, mutta käytössä on yleensä kutsujärjestelmä, jonka kautta tukea saa tarvittaessa. Tavoitteenamme on ylläpitää ja edistää asukkaan fyysistä, psyykkistä, sosiaalista ja henkistä toimintakykyä.
Tarjoamme Esperillä yhteisöllistä asumista osassa ikäihmisten hoivakodeissa sekä osassa vammaispalveluiden ja mielenterveyskuntoutujien kodeissa.
Mitä palveluun sisältyy?
Esperillä yhteisöllisen asumisen palvelut suunnitellaan aina yksilöllisesti asukkaan tarpeiden mukaan. Tavoitteena on tarjota tukea arjessa ja turvallinen, kodinomainen ympäristö, jossa asukas voi elää oman näköistään elämää. Palvelu voi sisältää muun muassa:
- asumisen omassa huoneessa tai asunnossa
- tukipalvelut päivittäisissä toiminnoissa
- mahdollisuuden osallistua yhteiseen toimintaan ja aktiviteetteihin
- seuraa ja yhteisöllisyyttä
- ruokailu-, siivous- ja pyykkipalvelut tarpeen mukaan
Palveluiden määrä ja sisältö sovitaan aina yhdessä asukkaan ja tarvittaessa hänen läheistensä kanssa.
Millaista arki on yhteisöllisessä asumisessa?
Oma asunto
Asukkaalla on käytössään oma huone tai asunto, joka on usein varustettu omalla wc:llä ja minikeittiöllä. Kaikki kodin tilat on suunniteltu asiakasryhmän tarpeet ja turvallisuus huomioiden. Yhteisöllisen asumisen asunnot sijaitsevat Esperi-kodin yhteydessä tai sen läheisyydessä, kuten erillisissä rivitaloissa samassa pihapiirissä.
Yhteistilat, seuraa ja tukea
Lisäksi käytettävissä ovat kodin yhteiset tilat, joissa voi halutessaan viettää aikaa muiden asukkaiden kanssa esimerkiksi kahvitellen, pelaten, televisiota katsellen tai osallistuen muuhun yhteiseen tekemiseen. Henkilökunta on paikalla aamusta iltaan tukemassa asukkaita arjen toiminnoissa ja järjestämässä monipuolisia aktiviteetteja, kuten ulkoilua, liikuntaa ja juhlapäivien viettoa. Jokainen asukas saa elää omannäköistä arkea: yhteisöllisessä asumisessa on seuraa ja juttukavereita aina saatavilla, mutta myös mahdollisuus omaan rauhaan.
Läheiset mukana arjessa
Läheiset ovat aina tervetulleita vierailulle ja voivat osallistua arkeen yhdessä asukkaan kanssa. Esperin kotien arkea voi seurata myös sosiaalisen median kanavissamme ja kotien verkkosivuilta.
Miten yhteisölliseen asumiseen pääsee asukkaaksi?
Useimmiten yhteisölliseen asumiseen tullaan oman hyvinvointialueen kautta. Ota yhteyttä hyvinvointialueesi sosiaalitoimeen ja kysy mahdollisuudesta yhteisölliseen asumiseen. Voit myös olla yhteydessä meihin suoraan, autamme mielellämme. Tavoitat Esperin asiakaspalvelun sähköpostitse: info@esperi.fi.
Mitä tapahtuu, kun tuen tarve muuttuu?
Yhteisöllinen asuminen on tarkoitettu tilanteisiin, joissa asukas tarvitsee kevyttä tukea arkeen. Jos toimintakyky heikkenee ja hoivan tarve kasvaa, tilannetta arvioidaan yhdessä hyvinvointialueen ja läheisten kanssa. Tarpeen mukaan asukas voi siirtyä ympärivuorokautiseen palveluasumiseen tai muuhun sopivampaan asumisratkaisuun.
Joissain tapauksissa, esimerkiksi mielenterveyspalveluissa, asukkaan toimintakyky voi kehittyä niin, että hän voi siirtyä kevyempään asumismuotoon ja itsenäisempään elämään. Tavoitteenamme on tukea asukkaan omia voimavaroja ja mahdollisuuksia elää mahdollisimman omannäköistä ja itsenäistä arkea.